Folk-harrastukseni alkoi 1960-luvun alkupuolella yhdessä naapurin Leksan
kanssa. Leo oli saanut kitaran joululahjaksi, ja minullakin oli ollut jo
jonkin aikaa isän Neuvostoliitosta tuoma leveäkaulainen, täysakustinen
soittopeli. Tämän kitaran vaihdoin myöhemmin Markku Marco Putkosen
kanssa päittäin laulumikrofoniin. Nauhoitin onnettomalla, pattereita
ahmineella Geloso-nauhurillani Hootennanny Trion kappaleita sekä muuta
folkkia. Niitä sitten opettelimme soittamaan nauhalta kuunnellen; sanat
olin kirjoittanut siniseen ruutuvihkoon. Putinin kitaransoiton oppaan ja
sointutaulukon sormituksineen kävimme ostamassa Musiikki-Fazerilta.
Tarkoituksena oli saada kokoon muutamia yhteisiä biisejä.
Leksa oli kiinnostunut myös Elviksestä, jonka levyjä hänellä oli
useitakin. Istuimme monena kesäpäivänä Kinnarin pihakeinussa
repertuaariamme viilaten. Toinen suosittu treenimesta oli Leksan
ullakkokamari. Biisivalikoima oli suppea. Mukana olivat ainakin Gabriel
ja Teddy Bear, joita lauloimme. Saattoi joukossa olla jokin instrumentaalikappalekin, kuten Emma. Se oli tuolloin kova juttu. |
Leo eli Leksa ja Lambretta. Tässä ollaan ilmeisesti matkalla
kuuntelemaan Donovanin keikkaa Vääksyyn, juhannuksena 1966. Lambretta
oli muuten oiva peli, mutta jotain pientä piti matkalla viritellä. Kuvan otti Hannu Leksan kameralla. Kuva on Leon arkistosta.
Seuraavana juhannusaattona päätimme lähteä - sormet känsäisinä kuin
oikeilla kitaramestareilla - kylän raitille soittelemaan omaksi
iloksemme ja naapuruston kauhuksi. Ilta oli pitkällä eikä yleisöä juuri
näkynyt. Kävelimme pitkin mukulakivettyä Riskutietä postin suuntaan
biisejämme soitellen ja laulellen. Meillä oli hauskaa, ja koska kukaan
ei meitä kivittänyt, ensiesiintymistämme voidaan kaiketi pitää menestyksekkäänä
Muisteli Hannu Kuukkanen |
