Laajasalontie ennen Kuukkasten aikaa

Talon piirsi ja sen rakentamisen pani alulle tontin ensimmäinen omistaja, filosofian maisteri Karl Viktor Rask. Tontti oli lohkottu Laajasalon kartanon kantatilasta marraskuussa 1936 merkinnällä T53 Vinge RNo 1/488. Rask osti sen yhdessä vaimonsa Alina Sofian kanssa seuraavan vuoden helmikuussa. Tontille oli tarkoitus rakentaa perheelle kesähuvila, mutta ennen sotaa saatiin valmiiksi vain pihamökki, joka on jäljellä yhä.
Laajasalo kuului Helsingin maalaiskuntaan, kunnes se liitettiin Helsinkiin vuoden 1946 alussa toteutetussa alueliitoksessa. Huvilarakennuksen runko on valmistunut vasta 1946 joten talo oli syntyjään Helsinkiläinen.
Tarina kertoo, että Rask itse ei ennättänyt uudessa talossaan koskaan asua, vaan kuoli ennen sen valmistumista.

Talo sijaitsee kauniilla kuusivaltaisella metsärinnetontilla, joka antaa Isosarvastonlahdelle kaakkoon. Sen puoleisista ikkunoista on aikoinaan ollut merinäköala, mutta kasvullisuuden vähitellen runsastuessa, maisemasta jäi jäljelle vain kimmellys puunlatvojen yläpuolella. Alue
talon ympärillä oli erittäin rauhallinen. Laajasalontien toisella puolella kasvoi kaunis lehtimetsä - pääosin suurta, valkearunkoista koivikkoa. Lounaassa metsärinne jatkui Reiherintielle. Luoteessa oli kaunis kallio ja hiekkainen polku, jota paikalliset asukkaat käyttivät bussille mennessään. Koillisessa oli lähin naapurimme Carlo Casagrande. Hän oli asunut omakotitaloaan jo vuosia, mutta nähtävästi silläkin tontilla oli vielä Laajasalontie 49 rakentamisen aikoihin vain kesämökki, jos sitäkään. Laajasalontie jatkui Santahaminaan sotilasalueelle ja oli jo silloin hyvä liikenneyhteys Helsingin keskustaan. Jollaksentie erkani Laajasalontiestä viistosti alamäkeen noin 100 metriä ennen taloamme.

Tonttiin kuuluu rasiteoikeutena venepaikka Isosarvastonlahdella. Uskomukseni mukaan oikeutta hyödynsi aikoinaan jo Raskien perhe ja heidän jälkeensä kaikki seuraavat asukkaat, me Kuukkaset mukaan lukien.
Maapohjaisessa siipirakennuksen kellarissa on edelleenkin tallella yksi puuvillalankainen sumppu.
Jollaksen uimaranta sijaitsee alle kilometrin etäisyydellä, ja lehdettömänä aikana sinne näkyy nykyisestä keittiönikkunasta. Puutarhaa ei pihalla liene koskaan ollut. Jos satunnaista viljelyä on harjoitettu, sen on täytynyt tapahtua nykyisen talon paikalla. Maaperä ei sellaisenaan ole viljelykelpoista. Metsäpohja on ohut, ja sen alla on
kovaa moreenia tai hiesua. Kaikki nykyinen pihamulta on sinne tuotua.

Kaivo on tontilla ollut huvilan valmistumisesta asti ja oli aikoinaan hyvävetinen. Kaupungin räjäytystyötä varten tehty tarkastuspöytäkirja vuodelta 1967 kertoo, että kaivon vedenpinta oli 1,35 metriä kaivonkannen yläreunasta. Sitä olis voinut kauhoa melkein pelkällä kämmenellä. Kaivossa on muistaakseni ainakin 5 rengasta, joten vettä on todella ollut runsaasti. Vielä tänä päivänäkin vesi on kirkasta, vaikka kaivoa ei ole huollettu lainkaan, ja vedenpinta on laskeutunut vain pariin rengasmittaan. Talousvetenä sitä tosin ei enää uskalla käyttää, mutta puutarhan kasteluun se soveltuu erinomaisesti.

Tontista on säilynyt talonkirja vuodelta 1957 alkaen. Sen esilehdellä sanotaan virallisesti näin: ”Stad eller samhälle Helsingfors, i vilkken bör lokalvis införas all inflyttande (inresta) i gården bosätta personer i gården N:o 45 (alla numero 0327) vid Degerö (vägen) 49 polisdiriktet
Vallgård stadsdelen 049 10488 kvarteret. Tomt 1200 m2.”

Asiakirjojen mukaan talo annettiin heti valmistuttuaan vuokralle. Ensimmäinen merkintä talonkirjassa on vuodelta 1957, jolloin asukkaaksi tuli muuan oppikoulun opettaja perheineen. Pihan pikkumökissä puolestaan asui muuan käsityöläismaakari perheineen. Kun opettaja vuonna 1971
muutti, maakari siirtyi mökistä taloon ja asui siinä meidän tuloomme asti. Raskin kuolinpesä oli kirjannut talon vuokrasopimukseen, että vuokralaisten on edullisen vuokran vastineeksi vastattava talon kuluista ja sen kunnossapidosta. Ainakin jälkimmäinen näyttää jääneen niin sanotuksi kuolleeksi kirjaimeksi.