Passing Five keikkalistat

Passing Five Logo

Bändi soittaa kuuntelu- ja tanssimusiikkia tilaisuudesta riippuen. Ykkösääni bändissä kuuluu Jorma Nordlundille joka pystyy tulikitsemaan erinomaisesti ja vahvasti tunnelmallisiakin kappaleita. Hannu Kuukkanen on kakkosääni ja laulaa enimmäkseen rock'n' roll kappaleita. Arto (Arde) Mikkonen taikoo kappaleisiin uskomattomia riffejä ja laulaa myös paikoin stemmoja. Jaska antaa potkua biisehin bassolla ja Heka takoo napakat rytmit.

Biisilistalta löytyy tarpeen mukaan vaihtelevaa ohjelmistoa rokista valssiin. Olemme soittaneet keikoilla ulkolaisista artisteista mm: Eaglesia, Chuck Berryä, Bob Dylania, Elvistä, Animalsia, Milleriä jne. sekä kotimaista musiikkia kuten: Edu Kettusta, Irwiniä, Somerjokea, Eppu Normaalia, Kari Kuivalaisen musiikkia, sekä useita tunnettuja käännöskappaleita.

Esitämme myös bändin omia kappaleita aina silloin tällöin. Tuotantoa on kertynyt useampien vuosien aikana (sieltä 60-luvulta alkaen) aivan uunituoreisiin biiseihin. Omaa ohjelmaa riittäisi muutaman CD:n verran.


Keikkailemme harvakseltaan mutta se takaa, että olemme täysillä mukana tilaisuudessa kuin tilaisuudessa.



KEIKKALISTA VUODELLE 2017

1.4. Natsa Klubilla (katso kuvat)

29.6. Laajasalon Ylistalolla (katso kuvat)

26.7. Laajasalon Ylistalolla (katso kuvat)

9.9. Natsa Klubilla(katso kuvat)

Biisilista 2017

1)  I don’t Want be Anybody Else A  (Rock’n Roll – oma biisi: säv. san. Hannu Kuukkanen) DEMO >

2)  Fast Lane A   (Rock’n Roll – oma biisi: säv. Hannu Kuukkanen san. Merja Varon) TREENI >

3)  Achy Breaky Heart A

4)  Royal Submarine Band E (Rock’n Roll – oma biisi: säv. san. Hannu Kuukkanen) KEIKKA >

5)  Butterfly Of Love D (pop balladi – oma biisi: säv. san. Hannu Kuukkanen) TREENI >

6)  Albatross E

7)  Whisky In The Jar C

8)  I Can’t Get No Satisfaction E

9)  You Treat Me Just Like A Clown A (Rock’n Roll – oma biisi: säv. san. Arde Mikkonen)

10) Johnny B Goode A

9.9. Kuvat Natsalta (katso kuvat)

Musiikin kaikki oikeudet: Passing Five

Biisilista Natsalle helmikuu 2018 teemana 50-luku (oikeus muutoksiin pidätetään)

1)  La Bamba

2)  Memphis Tennese

3)  Maybelline

4)  Wild Side Of Life

5) Heart Beat

6)  Rave On

7)  I'm All Shook Up

8)  That WIll Be The Day

9) See You Later Alligator

10) Singing The Blues

11) Tom Doley

12) Quanta Da Mera

13) Anna Pois

14) Banana Boat Song

15) Ranskalaiset Korot

16) Diivaillen

17) Mambo Rock

18) Takaan Sen

19) Diana

20) Blue Berry Hill

21) Blue Moon

22) C'est La Vie

23) What You Have Done To Me

24) Blue Heaven


TREENEJÄ JA MUITA NAUHOITUKSIA >


Bändiin saa yhteyden:

Hannu Kuukkanen
040 720 6432
hannu.kuukkanen (ät) webcag.fi