|
![]() Kävimme tanssittamassa ikääntyviä laajasalolaisia Laajasalon ylistalolla. Musiikkia oli moneen makuun, hempeistä balladeista - rock'n' rolliin. Varsinkin Achy Breaky Heart sai tanssijat lattialle letkajenkkaamaan. Kappale on kotoisin USA:sta ja sitä tanssitaan siellä rivitanssityylillä. Tanssi muistuttaa hieman letkajenkkaa, toden totta. Yleisö oli upeaa ja tunnelma tilaisuudessa oli välitön. |
Kesälomista johtuen bändin jäseniä olivat lomittamassa; Atso Vuorinen, soolokitara ja Jake Itävaara basso. Jake lauloi myös mukana stemmoja. Pojat ovat puoliammattilaisia ja istuivat remmiin ja biisilistaan varmoin ottein muutamalla treenikerralla. Kiitoksemme Jakelle ja Atsolle. Atso totesi keikan jälkeen, että jos saa yhdenkin ihmisen musiikillaan onnelliseksi, keikka on kannattava. Minusta tuntui, että niitä onnellisia oli useampiakin tällä kerralla. |
|---|





TREENEJÄ JA MUITA NAUHOITUKSIA >
Bändiin saa yhteyden:
Hannu Kuukkanen
040 720 6432
hannu.kuukkanen (ät) webcag.fi