HYPNOOSISSA

- Hauska nähdä herra Pitkänen. Pitkästä aikaa.
- Mua ei paljon naurata.
- Miten me olemme voinneet?
- Sinusta en tiedä mutta mulla menee edelleen kehnosti. Pätkii jatkuvasti. Melkein enemmän, kun ennen.
- Jaa-a. Olitte kuulemma Ateenassa lomalla, kuulin.
- Joo. Sullon kuulo tallella. Michelssonskako juorus?
- Vaikuttiko aurinko ja lämpö mitenkään olotilaamme?
- Pää pehmeni entisestään, joo.
- Voitko tarkentaa. Oliko oireita ja jos, niin minkälaisia oireita?
- Sanoin jo tossa heti kättelyssä, että olen yhä tiheämmin veks pelistä. Vaimo meinas matkalla hermostua.
- Oliko paikalla jotakin vaikutusta?
- Musta tuntui, että olin ollu siellä joskus, kauan sitten.
- Tyypillinen Déjà vu-ilmiö?
- En tiedä sun ilmiöistä mut näin jotain vanhaa stoorii sieltä.
- Oliko kohtaus pitkäkin?
- Ei se Mirkun mielestä ollu ku pari minsaa, mut mä ehdin käydä jo vaikka missä. Mitä tohtori sanoisi, jos väittäisin nähneeni Ateenassa John Lennonin ja Jacqueline Kennedyn?
- Olisin sangen huolestunut. Olen hypnoterapeutti mutta voin pyytää, että oma lääkärisi kirjoittaa sinulle jotain rauhoittavaa.
- Anna olla. Miten sä oot nyt ajatellu mun aivoja leipoa?
- Tuo oli mielenkiintoinen tuo sinun paikalla kokemasi Déjà vu. Voitaisiin palata siihen ja koittaa selvittää mistä se olisi saattanut juontua. Oletko lukenut lähiaikoina kirjallisuutta Ateenasta? Jotain historiallista teosta ehkä?
- E. Emmä yleensä lue historiateoksia. Rytmi, Iskelmä ja Jallu riittää mulle.
- Entä ootko käynnyt elokuvissa? Tai katsonut televisiosta jotain historiallista?
- Ei tuu ainakaan mieleen.
- No tehdään, niin, että vien sinut tuohon tilanteeseen Ateenasa ja kerrot mitä näet ja koitetaan sen jälkeen tutkia minne tuo tarina viittaa.
Saanko viedä istuntonauhoituksen jollekulle historiantuntijalle, jos siitä olisi jäljityksessä apua?
- Vie mun puolesta. Ei oo mitään valtiosalaisuuksia kait ilmenny.

- Olet nyt Ateenan Agoralla ja istut kivellä. Aurinko lämmittää mukavasti. Mitä näet?

- Me ollaan menossa pienen ryhmän kanssa suorittamaan jotaan tehtävää. Mulla on joku piirros ja joku muu kuva. Akropoliilta johtaa salakäytävä joen rantaan. Ihan vesirajaan. Me uidaan vastavirtaan risukasojen suojassa. Varmaan outo näky jos joku rannalta katsois. Uidaan aika pitkä matka ja sit noustaan maihin. Pitkä kävelymatka, osittain metsässä mennään. Joku tietää polun. Tulemme piilotetun luolan suulle, se kaivetaan esiin. Lähinnä seuraan tapahtumia. Osa ryhmästä lähtee metsän kautta harhauttamaan vartijoita. Nyt me mennään luolaan. Se on hädin tuskin ihmisen korkunen ja kapea. Siinä juuri ja juuri mahtuis ohittamaan. Aina pienen matkan päässä on pystykuilu, josta virtaa raitista ilmaa. Luola nousee kaltevasti ylöspäin. Jonkin matkan päässä on hieman leveämpi kohta ja luolakaivanto päättyy. Kuvan ja askelmäärän mukaan olisimme rakennuksen alapuolella. Miehet alkavat kaivaa kattoa. Kannamme maata ulos käytävästä säkeissä, ketjuna ja se pitää kaataa metsään mahdollisimman hyviin piiloihin, jotta kaivuuta ei huomata. Maakatto puhkeaa ja lyhyen ilmatilan jälkeen näkyy puinen katto. Se on sen rakennuksen lattia, jonka alla me ollaan. Ilmatilassa vilahtaa iso rotta tai joku muu eläin. Ulkoa kuuluu hälinää. Ihmisten kiivasta puhetta ja juoksuaskelia. Harhautusporukka on varmaan havaittu.

Miehet alkaa irrottaa lattalautoja varovasti lauta kerrallaan. Huone on pimeä. Kun pää mahtuu raosta, varmistetaan, että tilassa ei oo ihmisiä. Jos olisi, pää katkeaisi. Nostan Athenelta saamani valaisimen huoneeseen ja etsimme tuntomerkkiin sopivia laatikoita. Niitä löytyy siisti pino, josta otamme kolme laatikkoa ohjeen mukaan. Yksi laatikoista sijoitetaan lattian alle sen yläpuolella olevan laatikkopinon kohdalle. Avaan repustani jollakin palavalla aineella käsitellyn punotun kangasnyörin täyteen pituuteen ja etupään joukko lähtee juoksemaan käytävää ulos kaksi muuta laatikkoa mukanaan. Sytytän nyörin ja lähden pakenijoiden perään. Ehdin tuskin puoleen väliin käytävää, kun takana jysähtää ukkosen lailla. Hiekkaa valuu katosta ja takaani työntyy paineaalto joka kaataa minut maahan. Päälle sataa maata ja kiviä. Pääsen kuitenkin ylös, en ole loukkaantunut pahemmin. Kuulo tosin katoaa. Kun saavun joen rantaan koko muu joukko on jo kaukana alavirran suunnalla ajelehtivina pensaina. Nappaan omaksi suojakseni palan kuivaa varvikkoa ja laskeudun veteen. Kuulo on osittain palautunut. Kuulen metsästä selvästi aseiden kalinaa ja juoksevien sotilaiden ääniä. Maa tärähtelee askelten painosta. Leirissä on syntynyt kaaos ja hyökkäykseen syyllisiä on alettu etsiä. Pieniä metsäpaloja on ilmeisesti syttynyt räjähdyksen seurauksena sinne tänne. Varasto on ilmiliekeissä. En usko risukimppuni suojaan, vaan sukellaan eteenpäin, ilmeisen oikeaan aikaan, koska keihäs suhahtaa vedessä ohitseni. Pidätän hengitystä keuhkojen halkeamispisteeseen ja nostan päätä, vain haukatakseni lisää ilmaa.
- Apua, mä hukun...

- Kun lasken takaperin kymmenestä nollaan, heräät... kymmenen yhdeksän, kahdeksan, seitsemän...

Pena huohottaa ja haukkoo ilmaa kuin kala kuivalla maalla...

- Voi hitto. Oon hiestä märkä. Vaikka olin muka vain selostamassa, koin kuitenki tilanteessa kaiken ihan just, ku mukana olis ollu.

- Olipa tarinaa taas kerrakseen. Kirjoitan ylös myös sen sinun Ateenassa kokemasi tapauksen, koska tässä ei ollut oikein sellaista asiaa, josta joku historioitsija voisi napata kiinni. Mikään kuvauksen osa ei oikein ilmaissut aikaa. Jos ei oteta huomioon ruudin keksimistä? Ja mikä valonlähde jos ei sitten tuli? Olisiko fikkari keksitty? Ei ainakaan yleiseen käyttöön, koska et osannut sitä nimetä. Millainen laite se oli?
- Joo. Ihan sellanen, niinku lyhty. Pallomainen ja siinä oli joku laatikko johon se pallo oli kiinnitetty. Joku tollanen myrskylyhdyn kokonen. Pallo oli niinku lasia ja sisällä hehku joku kappale joka anto heikkoo valoa mutta se riitti, ku silmät oli tottunu pimeään. Sinne se jäi jonnekki luolaan. Tais tuhoutua tossa räjähdyksessä.
- Millä sinä sytytit sen kangaspunoslangan?
- Jaa. No se oli vähä niinku stendari mutt ei ihan. Kömpölömpi. Siinä oli semmonen rauta jousen päässä ja jotaan kivee ja ku sen viritti ja laukas ni siitä lens kipinä. Tommonen joku pienen pistoolin kokonen. Se rätti otti tulta heti.
- Nämä yksityiskohdat eivät vaikuta kovin kaukaisilta ajoilta peräisin olevilta mutta en ota kantaa, kun en tunne asiaa. Missään tapauksessa en näe noista Platonin kertomuksen aikakausilta juuri mitään ja Atlantiskertomus perustui jo Solonin tarinaan jonka ajankohta pitäisi Egyptiläisten pappien rekisterien mukaan olla jossain -9.000 vuotta, laskien 400 ekr. paikkeilta esihistoriaan.
Tuo oli niin voimakas kokemus, että ei jatketa tänään. Koita ottaa rennosti. Palataan asiaan kuukauden kuluttua ja jatketaan tästä. Minulla on siihen mennessä tuon asiantuntijan lausunto. Tunnen yhden Ateenan tutkijan yliopistolta.