Seison miesjoukossa. Minusta tuntuu, että katselen itseäni ulkopuolisen tavoin. Olen vanha ja pääni on harmaa ja osittain kalju. Tulen kotiin ja kävelen sänkyni ääreen. Siinä makaa pimeässä joku. Tungen itseni väkisin sänkyyn. Tuntuu kuin tunkeutuisin jonkin sisään. Itseeni...

PIKKUPEURA

-... missä mä oon... kai ihan kotona, olen vaan kääntyny ympäri unissani. Tossahan häämöttää nousevan aamuauringon valo majan oven raosta... ja... pikkusisko on taas kastellut yhteisen peitteen. Isä on antanut sille osuvan nimen, Kastehelmi. En raaski sitä herättää, pissa on lämmintä ja sitä unettaa vielä mukavasti.
Lähden varovasti ulos, etten herätä muita. Isä ei ole vielä palannut metsästä kylän miesten kanssa. Kun minusta tulee suuri, niin minäkin pääsen mukaan. En vain tiedä koska se tapahtuu. Minusta olen jo nyt hyvä metsästäjä, olen pyydystänyt lukuisia liskoja, jotka ovat tosi nopeita, kun ne pelästyvät. Isä sanoo, että poika on kyllin iso metsälle vasta kun hän on elänyt yli kymmenen kevättä. Olen nyt... yksi, kaksi, kolme... viisi kevättä. Pikkusiskoni se vasta lapsi on enkä minä. Se on vasta kolme kevättä.

Taidanpa kerätä äidille linnunmunia niin näkevät, että minusta on jo paljon hyötyä. Muistan ulkoa monta pesää ja olen nähnyt kuinka naapurissa asuva pappa asettaa tikun pesän pohjalle, niin että hölmö lintu munii pesän täyteen munia, jotta pystyis hautomaan niitä. Olen varustanut jo muutaman pesän tikuilla, että saisin ison munasaaliin ja kiitosta neuvokkuudesta isältä.
Äh, tämä pesä onkin tyhjä. Oisikohan lintu hylännyt sen ton tikun vuoks. Minun on katsottava tarkemmin, miten pappa asettaa tikun. Ehkä se lukee jonkun loitsun tai käyttää jotakin muuta salaista kikkaa.
Tässä seuraavassa pesässä on munia mutta tikku on häipyny. No, kai sitten on opeteltava vielä tätä konstia. Käärin munat tähän suureen kasvin lehteen, että saan ne ehjinä kotiin. Käyn vielä muutamalla pesällä. Kyllä näistä yhdeksi aamuksi syötävää tulee...