Elanto

Elannon iskulauseena oli 1960-luvun alusta "Ei päivää ilman Elantoa". Totta puhuivat.
Vartsikan Porvoontien Elanto oli keskeisellä paikalla, mutta meidän kulmilta katsoen kaukana. Sieltä sai kolmesta eri osastosta liha-, maito- ja sekatavaratuotteita. Sekatavarapuolelta, kellarista ja varsinkin takapihan varastosta löytyi myös rautakaupan tavaroita. Eipä tainnut jäädä yhteen kertaan, kun isä pisti hakemaan sieltä jotain ruuvia, naulaa, saranaa, ikkunahakaa tai maalia. Talon viimeistely kun oli jäänyt muuton jaloissa keskeneräiseksi ja isällä riitti puuhaa ja tarvikepulaa. Elannon takapihalla oli myös suurempaa rautatavaraa. Olimme joskus isän kyydissä käsirattaissa, kun takapihalta haettiin sementtiä, betonirautaa, nauloja tai muuta raskasta. Rautavanteiset käsirattaat ryskyen palattiin pitkin mukulakivistä Kiviportintietä. Huntutien jyrkässä ja pehmythiekkaisessa mäessä tarvittiin apumiehiä työntämään.

Toinen Elanto oli Kontulassa Kontulantien varrella. Tie tunnetaan nykyään Humikkalantienä. Kontulan Elannon myymälä oli paljon vaatimattomampi ja siinä oli vain kaksi puolta; toisessa myytiin lihaa, leipä ja maitotuotteita, toisessa sekatavaraa. Lihatiski oli oikeastaan vain lasiseinäinen komero. Sieltä ostettiin usein sikanauta-jauhelihaa lihapulliin tai siskonmakkaroita keittoon. Jauheliha myllättiin tuoreeltaan. Tietenkin kyseltiin myös kaupan pihalla kiltisti odottavalle Piialle luita.

Maito oli aikojen alussa kermaista irtomaitoa. Sitä mitattiin alumiiniseen kannuun. Maitokannuja oli myös emaloituja malleja, mutta meidän vauhdissamme ne eivät olleet kovinkaan käteviä, kun kansi ei pysynyt kiinni ja maito lenteli pitkin teitä. Alumiinikannussa kansi upposi syvemmälle ja suukin oli kapeampi. Polkupyörän kahvassa kannu kolahteli kodikkaasti
pyöränrunkoon, kun ajettiin pitkin Kontulantien kivetystä. Sittemmin maitoa alettiin pakata pulloon, sen jälkeen muovipusseihin ja lopulta pahvisiin tetroihin. Muovipussit olivat ikävin maitopakkaus, koska pussit tahtoivat usein vuotaa. Tyhjistä maitopusseista voi toisaalta kutoa vaikka kylppärin mattoja. Meilläkin oli kellarissa yksi maitopussimatto.

Kun maito alkoi vanheta, siitä tehtiin viiliä jonka pinnalle kertyi maukas kermakuori. Viiliä syötiin usein kesällä. Lapset saivat laittaa sokeria päälle. Saattoipa maidosta tehdä myös piimää. Se ei ollut niin suosittua mutta menetteli kyllä. Mitä maidosta sitten hapattamalla tehtiinkään, se vaati aina "siemenen" edellisestä viilistä tai piimästä, että siitä tuli hyvää.

Kananmunat olivat toinen erittäin riskialtis tuote meidän poikasten kuljetettavaksi. Yleensä tuloksena oli munakokkelia. Sittemmin äiti osti muovisen munakotelon, joka nopeasti tienasi hintansa takaisin. Mädät kananmunat palautettiin kauppaan. Kananmunia ryhdyttiin sittemmin tarkistamaan jo kaupassa läpivalaisulaitteella.

Voi oli irtovoita. Emmental-juusto oli suuri kimpale, josta lohkottiin palasia. Edam-juusto eli ”se punakuorinen” oli iso kiekko. Meille tykättiin ostaa punaleimasta emmentalia. Joskus juhlapäivinä ostettiin Aura-juustoa. Sitä käytettiin voileipäkakun yhtenä kerroksena ja juhlien cocktail-paloina tikutettuna viinirypäleen kanssa.

Elannon leipä oli tunnetusti hyvää ja yleensä sieltä ostettiin polakkaa tai ranskanleipää. Äidin kirjoittamassa lapussa saattoi lukea: "tuoretta valkoista leipää, mieluummin polakkaa". Mustana leipänä saatoimme ostaa puolikkaan häälimppua; limppu oli niin suuri, että kokonainen olisi kuivunut. Vaihtoehtona oli kokonainen pikkulimppu. Myös hapanlohko-leipä kuului hyvin usein ostoslistaan. Elannon hapanleivät olivat kaikki hyviä maultaan. Mallasvarikoinen oli imeläleipää ja minun suurta herkkuani.