Graafikon plantuksi kouliintumassa

Kevät 1968 koitti ja intti päättyi. Ennätin sopivasti Atskin karsintoihin, mutta ei tärpännyt taaskaan. Olin murtunut mies. Ensimmäisellä kerralla en ollut älynnyt käydä näyttelyssä, jossa oppilaiksi hyväksyttyjen työt olivat esillä; toisella kerralla en sinne intin takia päässyt. Nyt päätin käydä katsomassa, millaisilla töillä Atskin graafiselle osastolle oikein mennään, ja mitä vikaa omissani muka oli? Olin lentää selälleni. Ei ainuttakaan villasukkaa kärkipaikoilla! Työt olivat selkeää grafiikkaa - värit kirkkaita nappivärejä, piirtoviiva terävää ja jokaisessa työssä oli jokin idea. Juuri sellaisia töitä, joista itsekin pidin, ja joita itsekin olisin halunnut tehdä. Jaahas - kauneus on katsojan silmässä; pitää vain oppia ymmärtämään, kuka kulloinkin katsoo.

Syyskuussa pyrin sitten Atskin iltakouluun, ja nyt pääsin sisään, että napsahti. Iltakoulu oli tarkoitettu työssä käyville, mahdollisesti jo ammatissa oleville graafisille suunnittelijoille. Siitä tuli erinomainen oppivuosi sikälikin, että tapasin iltakoulussa Aikun. Seuraavana keväänä pyrin ja pääsin Taideteolliseen korkeakouluun, varsinaiseen päämäärääni.

Yksi oppiaineista oli deskriptiivinen geometria eli deskis. Minulle se oli helppoa, koska pidin teknisistä ongelmista. Deskistä tarvitaan, kun jokin kappale tai rakennus halutaan kuvata oikeassa perspektiivissä. Jotkut kurssin tyttäristä eivät tätä taitoa oikein tahtoneet oppia. Niinpä deskiksen osaajana sain kevään kuluessa peräti kolmelta anelun tukiopetuksesta. Yksi heistä oli Aikku. Niinhän siinä sitten kävi, että deskiksen opetuksen jälkeen silmäripsemme menivät pahasti sekaisin.

Aikku oli jo ennättänyt ilmoittautunut Norjan kalatehtaille kesätöihin, ja itse olin menossa Hesarin sanomalehtipainoon, joten kolmen kuukauden erohan siinä heti alkajaisiksi tuli. Kirjeenvaihto oli kuitenkin runsasta ja kaipuuta tihkuvaa. Vasta elokuun lopulla pääsin hakemaan Aikkua kotoaan Kuusamosta, jonne hän oli paluumatkallaan Norjasta poikennut. Kun seurustelumme alkoi, molempien opinnot olivat siis pahasti kesken.

Aikku asui Fabianinkadulla. Taikin graafinen osasto oli korttelin toisella puolella Uudenmaankadulla, joten riiuumatka ei ollut järin pitkä. Merkillinen yhteensattuma oli, että Vartsikan ulko-oven avain kävi Fabianinkadun porttiin. Avaimelle oli rutosti käyttöä, koska vierailin Aikun luona nimenomaan iltaisin ja sunnuntaisin, jolloin portti oli lukossa. Pihaa kerberoksen tavoin vahtinut latari huomautti minulle kerran ohi pinkoessani, että jos asuu talossa, pitää tehdä muuttoilmoitus. Ennen pitkää päädyimmekin Aikun kanssa siihen ilmiselvään tosiasiaan, että oli täysin tarpeetonta maksaa vuokraa kahdesta asunnosta, ja että Vartsikassa vuokra olisi sukulaissuhteista johtuen edullisempi. Päätimme muuttaa yksiin.