Elämää mainostoimistoissa

Noihin aikoihin oli töihin vaikea päästä, sillä suuret ikäluokat kilpailivat asuntojen ja oppilaitosten lisäksi myös työpaikoista. Kiertelin näytekansio kainalossa mainostoimistosta toiseen ympäri Helsinkiä. Olisi pitänyt olla työkokemusta, mutta sitähän ei saanut, jos ei päässyt töihin.

Olin opiskelun ohessa tehnyt freelance-töinä muutamia painotuotteita, ja ne vähän auttoivat. Niiden perusteella sain Äksämainokselta omalla riskilläni tehtäväksi luonnoksen joulupaperista. Jos malli hyväksytään, saisin siitä korvauksen. Jos sitä ei hyväksytä, en saisi mitään. Otin työn vastaan kunnianhimoa uhkuen, ja tein viikon kuluessa useita erilaisia, pitkälle viimeisteltyjä luonnoksia. Tyytyväisenä vein ne Äksämainokseen, jossa sovittiin, että voisin seuraavalla viikolla palata asiaan.

Sovittuun aikaan saavuin sitten kuulemaan, että mallini eivät kelvanneet. Asiakas oli ostanut paperin, jonka kuvio oli kopioitu amerikkalaisesta graafisesta kirjasta. Pyysin luonnokseni takaisin, koska halusin liittää ne näytekansiooni. Sain kuulla, että ne olivat jääneet asiakkaalle. Ihmettelin tietysti, mitä asiakas niillä tekee, jos ei niitä kerran hyväksynyt? "Pyyhkii niillä perseensä", kuului kannustava vastaus.

Vähän myöhemmin ura kuitenkin urkeni, ennen kaikkea kuvitustaitoni ansiosta. Pääsin Tehomainokseen eli Tehikseen.  Se oli Huhtamäen mainostoimisto ja
lähes kaikki asiakkaat olivat konsernin elintarvikealan yrityksiä. Tehiksessä minua tervehti iloisesti tuttu graafikko, Osku. Hän oli vanhan kouluaikaisen ihastukseni isä ja lisäksi se mies, joka oli saanut minut päättämään, että minusta tulee isona mainosgraafikko. Oskulla oli tapana puristaa kättä niin, että ”vastustaja” ulisi kivusta. Olin kuitenkin Heiskan opastuksella jo moiseen koiruuteen harjaantunut, joten osasin puristaa sopivasti vastaan – Oskun suureksi harmiksi. Hänen lisäkseen sain aikaa myöten joukon muita, erittäin hyviä työtovereita.
Muutama vuosi sitten kokoonnuimme muistelemaan vanhoja touhuja ja muuta mukavaa niiltä ajoilta, jolloin mainostoimistoissa oli miehet, naiset ja ideat vielä rautaa.

Vanha Taikin kurssikaverini houkutteli minut Tehomainoksesta isänsä firmaan, Mainostoimisto AS Luotoselle. Vaikka olin Tehiksessä päässyt hyvin kiinni elintarvikemainontaan ja kuvitustyöhön, eteneminen
uralla näytti siellä hitaalta. Vuosi vaihtui, mutta olin ja pysyin mainospiirtäjänä eli peistarina. Se oli mainostoimisto-ateljeen alinta kastia ja palkkakin oli sen mukainen ja jopa riippumatta siitä millaista työtä tein.
Asuntokin olisi pitänyt saada ostettua, koska vuokramarkkinoilta ei sellaista löytynyt.

AS Luotosella minulla oli ilo tutustua aapiskuvittaja Ekiin. Hän oli toki kuvittanut paljon muutakin, julkaissut slangilla kirjoitetun pakinakirjan ja hänet tunnettiin myöhemmin myös radiosta armoitettuna slangipakinoitsijana. Eki oli harmaatukkainen, arvokkaan näköinen herrasmies, jonka sisällä asui aito stadinkundi ja poikaviikari. Hän sattui oleman minulle Taikissa graafista suunnittelua opettaneen Jaskan parhaita kavereita ja kertoi, miten he kaksi olivat kerran jekuttaneet yhtä valokuvamallin planttua.

Pojat olivat käymässä Yy-studiossa ja jäivät kahden, kun kuvaaja lähti ostamaan lisää filmiä. Ovelle ilmestyi neitokainen: "Tässä mä nyt oon niinku sovittiin. Onko teillä aikaa ottaa ne kansiokuvat?” Totta kai - pojat olivat heti juonessa mukana. ”Neiti ottaa vain vähän kevyempää
ylle jotta päästään aloittamaan!” Sen jälkeen veijarit asettelivat alusasuista tyttöä ahkerasti eri poseerausasentoihin ja laukoivat tyhjää palkkikameraa ammattilaisen ottein. Totuus valkeni neitokaiselle vasta,
kun oikea kuvaaja palasi filmiostoksilta.

Sain Luotosella ollessani puhelun Ervasta, kun siellä vapautui AD:n pesti. Lyhenne on auki kirjoitettuna Art Director. Sen voisi kääntää taiteelliseksi johtajaksi, mutta siinä merkityksessä sitä ei suomalaisessa mainosmaailmassa käytetty. Taiteelliset johtajat olivat taidepuolen ylintä johtoa, AD taas oli lähinnä
asiakasvastuullinen, suunnitteleva taiteilija, jonka esimies oli ateljeepäällikkö. AD:n pestiä isossa toimistossa ei voinut ohittaa olankohautuksella. Se tarkoitti sekä merkittävää edistymistä uralla että taloudellista etua.

Siirtyminen Ervaan kävi niin, että eräs entinen tehisläinen, Ervassa silloin Copynä työskennellyt  Erkki antoi minusta vinkin Ervan ateljeepäällikölle, Magnukselle. Olisin tulossa Erkin työpariksi. Copy, eli Copywritter on suunnitteleva mainostekstien kirjoittaja ja Copy, AD ja yhteysmies, muodostivat yhdessä luovan tiimin.
Annettiin minusta toinenkin vinkki. Luotosen talouspäällikkö kertoi minulle läksiäisissäni, että hän oli lähettänyt minusta etukäteen käyttöohjeet Ervan toimitusjohtajan sihteerille. Pidin sitä vain hyvänä vitsinä.
Vasta Ervan pikkujouluissa kuulin, että sihteeri oli Luotosen talouspäällikön antaman ukaasin voimalla käskenyt toimistonsa naiset jättämään minut bileissä rauhaan - mainostoimistojen naisväki kun muka tunnettiin siitä, että pikkujouluissa heiltä herkästi putoilivat pikkupöksyt. En tiedä, olisinko loveen langennut, mutta sen tiedän, että tuntui hyvältä, kun joku huolehti.

Opintoni Taideteollisessa olivat samanaikaisesti edenneet pikku hiljaa itse laatimani aikataulun mukaan ja alkoi olla päättötyön aika. Aiheeksi valitsin värin reproduktion. Aihe oli Taikissa uusi, joten siihen ei oppilaitoksessa saanut koulutusta. Graafista suunnittelua jo työkseni tehneenä olin todennut, että alalla taitoa suuresti kaivattiin, Ervassa esimerkiksi kipeästi.
Kuten kaikissa suurissa mainostoimistoissa, myös Erva-Latvalassa oli faktori. Hänen kuului hankkia painolaitoksilta kustannusarviot ja valvoa aineiston ja painotyön laatua. Häntä tarvittiin myös, kun reklamaatioista, korvauksista ja uudelleen painatuksista neuvoteltiin. Ervalla aluksi ihmettelin, miksi faktori oli aina kovin sovitteleva ja otti helposti syyn mainostoimiston niskoille, joko kokonaan tai osittain. Minun aikanani tilanne ja käytäntö muuttuivat, koska pystyin keskustelemaan suoraan painolaitoksen kanssa diojen ja aineistojen painoteknisestä laadusta.
Jälkeenpäin selvisi, että faktorilla oli ollut painolaitoksen
moottorivene kaiket kesät vapaasti käytettävissä.