Karl Raskin aikainen luoteinen pilarikivijalka oli jo kaupungin räjäytyskatselmuksessa 1967 todettu rapistuneeksi. Keväällä 1975 tilanne näytti jo niin huolestuttavalta, että pilareita oli ryhdyttävä tukemaan. Kaivoin pohjoisen sivun auki parin metrin syvyyteen, ja totesin, että roudan alapuolelta puuttui salaojitus. Pelkkä tukeminen ei siis riittäisi. Oli tehtävä uusi betoniantura, jonka varaan kivijalka valettiin lekaharkkojen avulla umpinaiseksi. Anturan viereen, hieman sen alapuolelle, upotettiin salaojaputket. Lekaharkot ja kivijalka eristettiin muovikalvolla sivulta tulevalta maakosteudelta ja lähelle maan pintaa, asennettiin styrox-levyt routasuojaksi ja vettä ohjaamaan. Kivijalan ja puurakenteiden kosketuskohdissa näytti olevan kattohuopaa, kosteuden siirtymisen estämiseksi. Entinen, noin viiden sentin tuuletusrako riitti pitämään kivijalan päällä olevat puurakenteet kuivina.
Rakennus tarvitsi vesikourut. Kourujen puuttuminen oli altistanut seinät pirskottuvalle vedelle ja kuluttanut maalipintoja. Myös laho uhkasi. Siitä olimme saaneet esimakua pohjoisnurkasta, kuten edellisessä luvussa mainittiin. Piha sisääntuloportaikon edessä kaipasi laatoitusta, koska se sateisina aikoina oli jatkuvana liejumerenä. Hiesu- ja moreenimaata kaivettiin alta pois noin reilun puolen metrin syvyydeltä ja korvattiin salaojasoralla. Laatoituksen alle vedettiin sadevesiviemäri, jolla estettiin länsinurkan uudesta syöksytorvesta tulevan veden valuminen pihalle. Viemäri kuljetti veden pihan alitse ja purki sen rinteeseen, jossa ei ole kulkua. Ylärinteeseen piti lisäksi rakentaa portaat ja Svanströmintielle oli tehtävä autopaikka, koska uudessa kaavassa liikenne Laajasalontielle kiellettiin. Suunnittelin portaat pienine välitasanteineen niin, että ne mukailivat maastoa ja maisemaa. Suora portaikko olisi rinteessä ollut tylsä, ruma ja mielikuvitukseton. Kulkusuunnan vaihtuminen muutti myös postiosoitteemme. Aiemmasta Laajasalontien osoitteen sijasta asuimme nyt Svanströmintiellä. Helpoin muutto ilmoiseen ikääni, jos mukaan ei lasketa portaitten ja pengerretyn autopaikan rakentamista.
Kivijalasta oli muutama vuosi aikaisemmin katkennut koillisnurkka, joten myös se kohta oli kaivettava auki. Osoittautui, että alla ei ollut lainkaan anturaa, vaan metrin syvyinen kivijalka oli valettu irtokivien varaan. Kivijalka oli siis ollut roudan armoilla koko elämänsä ajan. Katkeamisen ilmeisenä syynä oli rännistä valunut sadevesi. Korjaus tehtiin sankasti raudoitetulla anturalla ja paksuntamalla jalkaa lisävalulla. Routarajan alapuolisella viemärillä sadevesi johdettiin kivijalan ohi ja edelleen rinteeseen, kauemmaksi talosta.
Seuraavaksi tuli remppalistalle piippu. Sitä oli rapissut alas jo jonkin aikaa, ja kun ensimmäiset isommat tiilenpalaset alkoivat putoilla katolle, asialle piti tehdä jotain. "Jotain" tarkoitti koko piipun purkua katon eristekerrokseen asti, koska saumat murenivat käsiin. Keskuslämmityksen rikki ja kosteus toisiinsa yhdistettyinä antavat tulokseksi rikkihappoa, joka syö laastin ja tiilet. Uusi piippu muurattiin kahitiilistä ja pellitettiin. Vaarallisiksi lahonneet vanhat puiset tikapuut oli jo alkuvaiheessa uusittu. Nyt tilalle vaihdettiin ulkoasultaan siistimmät metallitikkaat, jotka eivät tarvinneet huoltoa. Juri ei uudistuksesta tykännyt. Puisten tikapuitten aikaan hän oli kiivennyt katolle meidän muiden perässä, koska ei halunnut olla laumaansa huonompi. Alas hänet sitten kyllä piti kantaa.
Pesuhuone oli kosteusvaurion vuoksi jo kertaalleen avattu. Perusremontissa pesuhuoneen lattiaan tehtiin ajan tavan ja tutun rakennusmestarin neuvojen mukaan vesieristys siten, että alle laitettiin muovikalvo ja päälle valettiin betoninen kaatopinta. Pintaeristyksenä oli vain Nokian muovimatto. Kriittisiä kohtia olivat lattiapintana toimineen lastulevyn kiinnitysnaulat sekä lattiakaivon ympärys. Vuotoa syntyi näkyvänä kuitenkin vain lattiakaivon kohdalle. Pesuhuoneen alla on onneksi avotilaa, maapohjainen kellari, josta havaitsin vuodon. Lattia purettiin, kostunut täyte poistettiin ja rakenteen annettiin rauhassa kuivahtaa avoimena.
Vuonna 2011 maalattiin Vartti-katto > |
Uusi lattiarakenne ja sen eristys tehtiin viimeisen päälle. Naulaus korvattiin ruuvikiinnityksellä ja pinta muovimaton alla vesieristettiin uusimpien säädösten ja ohjeitten mukaisesti. Kantavana pintana aikaisemmin ollut lastulevy korvattiin vankemmalla vanerilevyllä. Lattiakaivon reuna tehtiin erityisellä huolella, mutta se tulee aina olemaan lattian heikoin kohta. Muovimatto todettiin edelleenkin turvallisimmaksi pintamateriaaliksi, vaikka kaakeleita kaihoten katseltiinkin. Myöhemmin kaakeloitiin sentään seinät.
Koska tontin läpikulkua ei pystytty estämään edes Jurin voimin, piha oli aidattava. Läpikulkua tapahtui yleensä öiseen aikaan, enkä jaksanut toistuvasti lähteä avaamaan ovea Jurille, joka kyllä olisi huolehtinut viimeistelystä. Yhtenä talviyönä tosin sen tein eli laskin Jurin irti. Mieshenkilön askeleet rivakoituivat juoksuksi umpihangessa, kun Jurin hampaat lähestyivät. Komensin koiran takaisin, kun arvioin, että mies oli ymmärtänyt, mitä termi "kotirauhan häiritseminen" tarkoittaa. Pihalle saattoi myös pöllähtää parvi pikkupoikia keikkumaan pienissä puissa, joita metsätontillamme kasvoi runsaasti. Vintiöt uskoivat yleensä sanaa, mutta seefferin ilmestyminen näköpiirrin antoi sanalle ihan uutta pontta. Juri ei tosin ollut lasten touhuista moksiskaan, mutta jos aikuinen henkilö lähestyi minua tai Aikkua "luvatta", Juri otti homman haltuunsa käskemättä, luontaisen suojelijanvaistonsa varassa.
Tontin kaavoitettu lisäsiivu piti ostaa täydestä arvostaan, mutta toiselta puolelta kaupunki vei siivun ilmaiseksi. Se kuuluu lähiödemokratiaan. Lähiödemokratiaan ei sen sijaan kuulu, että kahden tien väliin jäävä tontti maksaisi vain yhden tontille johtavan tieosuuden kunnossapidosta, koska toinen tie on julkinen liikenneväylä, jota käyttävät alueen asukkaat ja läpikulkuliikenne.
Oikaisuliikenne rauhoittui, kun pihaa kiersi parimetrinen aita ja Laajasalontielle tuli portti. Muilta osin jätimme maiseman avoimeksi. Aidan rakentamiseksi jouduimme hankkimaan uuden rakennusluvan ja mittauttamaan Laajasalontien puoleisen rajan. Tässä yhteydessä päätimme myös lunastaa kaupungilta tontin luoteisnurkan eli Laajasalontien ja Reiherintienpuoleisen metsäkulman, joka oli asemakaavassa piirretty tonttiin kuuluvaksi. Kaupunki oli myös kaavoittanut tontistamme poistettavaksi siivun Laajasalontien puolelta. Leikkaus oli syntynyt uutta asemakaavaa laadittaessa, kun kaupunki käytti oikeuttaan merkitä itselleen tietty prosenttimäärä tontista. Lähiödemokratian toteuttamiseksi kaupunki oli silpaissut reilut parikymmentä neliötä Karl Raskin tontin nurkasta, kun kerran muutkin omakotitalot olivat menettäneet osan tontistaan pihaan johtavien ajoteiden takia. Ei kaupunki sillä tontinpalasella ole koskaan mitään tehnyt.
Lähiödemokratiasiivun poistaminen ja kulmapalan lunastaminen olivat myös edellytyksenä täydelle rakennusoikeudelle. Tällä seikalla ei ollut tuolloin merkitystä, mutta pihan käytön kannalta toimenpide oli järkevää. Sitä se tietysti oli myös siltä varalta, että myisimme tontin.
Muisteli Hannu Kuukkanen |
