Kun muutimme Laajasalontielle, tontin perällä oli ulkohuussi; luultavasti pihamökissä asunutta Pikkaraista varten. Ennen kaupungin viemäriä se palveli tietysti koko tontin asujamiston tarpeita. Koppi sijaitsi pari metriä kaupungin puolella, joten se ei ”saastuttanut” oman pihamme maaperää. Puusee oli tarpeen meillekin siinä vaiheessa, kun asuintalon viemäröinti ja WC uusittiin. Myöhemmin huussi purettiin maisemaa pilaamasta.
Pihamaan pinta oli muuttomme aikoina mitään kasvamatonta moreenia. Siinä ei todellakaan kasvanut edes rikkaruoho. Metsäosuus oli luonnontilassa ja tuotti hyvinä kesinä jopa mustikkaa. Metsämme tuotti myös hiiriä ja myyriä sekä oravan- ja linnunpoikasia. Muutama autokuormallinen multaa pihalle teki sitten ainakin nurmikonkasvatuksen mahdolliseksi. Myös jokin marja- ja koristepensas sekä omenapuu pantiin kytemään.
Koska olimme persaukisia remontoijia ja asuntovelallisia, suuri joukko pihakasveista keräiltiin tutuilta. Vuorenkilpi, korallikanukka, pihajasmike ja pensasangervo ovat kotoisin Espoon Karhusaaresta, Sinebrychoffin huvilan pihalta. Kuten jo aikaisemmin olen kertonut, olin tuohon aikaan töissä Delfiini-Viestinnässä, joka oli alivuokralaisena mainitussa Åbo Akademin omistamassa talossa. Ukonputki ja ruttojuuri kaivettiin Malmin läheltä. Syreenipensaat ovat peräisin eräältä Erva-Latvalan aikaiselta työkaverilta. Marjakuusi, tuhkapensaita, pari lapiota ja harava noudettiin Emil Toivosen eli ”poskisolisti Eemelin” rivitalon pihalta, laillisesti ja huokealla ostettuina. Osa taimista saatiin erilaisina lahjoina vuosien saatossa, mutta kaikki eivät ole moreenimaassa menestyneet. Nykyisin piha kukoistaa, ja olemme pyrkineet varjelemaan myös nurmikolle levittäytyneitä valko- ja sinivuokkoja, kevättähtimöitä sekä runsasta kielomäärää.
Lohdutukseksi ukonputkien vihollisille - se ei viihtynyt lainkaan meidän pihallamme. Sen sijaan saksansalaatti eli vuohenputki voi erinomaisesti.
Pihalla oleva mökki, joka tietämämme mukaan on alkuperäinen, on kovaa vauhtia rapistunut. Katto on uusittu kahdesti, viimeksi muutama vuosi sitten. Silloin asensin peltikourut, jotta aumaan kulkeutuva vesi pysyisi poissa rakenteista. Sisäänpäin kääntyvä auma on erinomainen paikka katteen saumoissa routivalle vedelle. Mökin verholaudoitus on paikoin maan alla ja lahoaa vääjäämättä. Emme ole aikoneet sitä pelastaa. Odottelemme lähinnä, milloin se täytyy purkaa. Siihen ei ole voimia eikä aikaa, ennen kuin on pakko.
Pihamökin päädyssä oli käsityöläismaakarin kyhäämä autokatos, joka purettiin jo pihan ensimmäisessä kunnostuksessa. Vasta myöhemmin huomasimme pohjapiirroksesta, että mökin päädyssä oli ollut ihan virallisesti autokatos. Se on saattanut toimia alkuaikoina liiterinä, mutta maakarin jäljiltä se näytti enemmänkin katetulta rasvamontulta. Rakennusvirasto ei asiaa ole huomannut, ei ainakaan ole purkamiseen mitenkään puuttunut. Toisaalta autokatoksen kulma oli luvattoman lähellä silloista rajalinjaa.
Pihalla oleva kaivo oli ennen Laajasalontien ja Svanströmintien rakentamista erinomainen kasteluveden lähde. Teiden rakentaminen ilmeisesti katkaisi oleellisia pintavesisuonia, sillä vedenpinta laski sittemmin pari kolme rengasta. Kaivon käyttö kävi liian hankalaksi ja jouduttiin lopettamaan. En ole viime vuosina halunnut sinne edes kurkistaa, tulisin vain surulliseksi.
Talomme matalan siipiosan ullakkotila kasvattaa komeita ampiaispesiä. Viime kesänä siellä majaili potkupallon kokoinen yhdyskunta. Yksilöitä tuppasi keväällä myös sisätiloihin, kun ne heräillessään onnistuivat lähtemään eristeiden seassa väärään suuntaan eli sisään, kun niiden kaiken järjen mukaan olisi ollut viisainta lähteä ulos. Pitkin kevättä niitä sitten siirrettiin luontoon ja ampiaisten taivaaseen suurin joukoin. Myös hiiret ovat viihtyneet talossamme. Kun pyydystin ensimmäisen liskulla ja katselin sen viattomiin, mitään näkemättömiin nappisilmiin, tulin vakuuttuneeksi, että olen murhamies. Seuraavia ystäviä varten rakensin elävänä pyydystävän loukun, joka on ollut hyvin satoisa. Yhtenäkin syksynä siirsin Aittosaaren metsään uutta hiirikantaa viiden yksilön verran.
Pihalla on myös myyriä runsaasti. Ne tahtovat tehdä kukkapenkistämme juustoa. Keväällä sopii ihmetellä laulajan sanoin, että ”minne kukat kadonnet?” Viime syksynä istutimme lujasti narsisseja, ja nyt penkki kyllä kasvaa niitä sankkanaan. Tänä keväänä löysin nurmikostamme myös noin 20 sentin reiän, joka jatkui syvälle maan alle. Laitoin kiven aukolle ja nyt seuraan, syntyykö uusi aukko viereen. En tiedä, kuka siellä mahtaa asustaa, mutta ei ihan pikkuinen otus ainakaan. Jos täällä päin olisi Helsingin kuuluisia villikaneja, veikkaisin niitä. Niin, ja siilejä vielä silloin tällöin näkee, vaikka niitä ikäväksemme jää paljon autojen alle, kuten rusakoitakin. Pupuja on mukava seurata pesuhuoneen ikkunasta. Ne tulevat hyvin lähelle, kun eivät älyä pelätä lasin läpi kummastelevaa karvanaamaista petoa.
|
Tontin alkuperäinen rakennus on tämä pihamökki. Siinä Karl Rask vietti onnellisia kesäpäiviä perheineen ja piirteli kaiketi tupakkiaskin kanteen uutta huvilarakennusta, jonka tulisi kohta rakentamaan. Kunhan pankilta heltiää laina ja maalaiskunnalta lupa. Suurimpana ongelmana tulisivat olemaan rakennustarvikkeet, pula-aikoja kun eleltiin.
Myyrien kanssa tuli välirikko, kun ne söivät tämän sivun kuvassa vielä kukoistavan omenapuun. Se oli hyvin satoisa valkeakuulas. Pienestä koostaan huolimatta puu tuotti parhaina kesinä kotitarpeisiin evästä moneksi viikoksi.
Eräänä keväänä puu kenotti merkillisesti. Kun tartuin sitä rungosta, se heilui holtittomasti omituisessa kolossa. Olisin ilmeisesti voinut nostaa puun ylös juurenkaan haittaamatta, mutta ajattelin, että sille pitää antaa mahdollisuus toipua - jos se toipua aikoi ja jos sillä olisi karvaakaan juurta jäljellä.
Leikkasin kaikki paksummat oksat pois ja tuin rungon muutamalla koolingilla liikkumattomaksi. Sen jälkeen täytin tyhjän maan rungon ympärillä mehevällä kompostimullalla ja painelin myyrien käytävät puun ympäriltä umpeen.
Omenapuu kukki keväällä, mutta ei jaksanut tuottaa kunnolla lehtiä. Kastelin runkoa koko kesän runsaasti, mutta syksyllä puu vaikutti edelleen erinomaisen kituliaalta. Odotan tätä kevättä 2012 mielenkiinnolla nähdäkseni, josko puuhun enää elonmerkkejä ilmestyy.
Myyrille järjestin myyräbaarin, jossa oli tarjolla vain tyrmäystippoja.
Laajasalontien toisella puolella oli tänne muuttaessamme erittäin kaunis koivumetsä. Liikenne oli kohtuullista, vaikka osa Reiherintien kivitaloista oli jo rakennettu. Svanströmintien päätä ei vielä ollut olemassa, vaan sillä puolen oli vain hiekkainen polku ja kaunis kallioinen metsämaisema.
Kun kaupunki ryhtyi siirtämään Jollaksen risteystä nykyiselle paikalleen, idylli alkoi rakoilla. Mielenkiintoisinta oli työvaihe, jossa meidät motitettiin täydellisesti. Laajasalontien puolella kaivettiin jalkakäytävän alle kaapelimonttua, Svanströmintien puolelle muistaakseni kaukolämpöputkistoa, joten tontille ei oikeastaan päässyt kunnialla mitenkään. Metsän kautta kulki ainut reitti. Autoa piti seisottaa siinä, mihin sen kulloinkin sai. Yleensä se seisoi kaupungin puistoalueella, eikä siitä sakkoja tullut.
Eräänä syksyisenä iltana kuului ulkoa hirmuinen jyrähdys. Ajattelimme, että Santahaminassa oli sattunut jokin onnettomuus tai että öljysataman säiliö oli räjähtänyt. Ryntäsin ikkunaan ja näin Jollaksentien puolella tumman massan ja ihmisten liikehdintää. Ulos päästyäni ulko-oven editse juoksi kaksi miestä, joista jälkimmäinen edellä juosseen tavoitettuaan riepotti tämän takaisin pihan poikki. Kiinni saatu oli humalassa.
Selvisi, että öljyrekka oli joutunut luisuun, ajanut Jollaksentien risteyksessä olevan kaupan piha-alueelle ja pudonnut pari meriä töyräältä viereisen talon kivijalkaan. Sekä kuski että apumies olivat todennäköisesti päissään. Kuski pääsi pakoon.
Edellistä vakavampi liikenneonnettomuus Laajasalontiellä tapahtui 22.11.2010. Siinä nosturiauton ylös jäänyt puomi kaatoi kevyen liikenteen sillan. Kaatuvan sillan alle jäi vastaan tullut taksi ja pakettiauto, jonka kuljettaja kuoli välittömästi.
Myös Jollaksentien risteys on vaarallinen. Siinä on vakavasti loukkaantunut ainakin yksi moottoripyöräilijä ja peltiä on rypistynyt runsaasti. Lisäksi on ainakin yksi valaisinpylväs onnistuttu ajamaan kumoon. Risteyksen piti muuttua turvallisemmaksi uusimisensa myötä. Jos näin on tapahtunut, en edes uskalla ajatella mitä vanhassa risteyksessä olisikaan voinut tapahtua.
Alue vaikuttaa myös erityisen tulenaralta. Maakari ei tosin saanut meidän taloa tuikattua tuleen, mutta naapurustossa on tuli onnistunut kyllä riehumaan sitäkin ahkerammin. Vastapäisen talon katolle, Laajasalontien toisella puolella, syttyi eräänä ehtoona kokko. Palo saatiin nopeasti hallintaan ja vain kattorakenteet menivät uusiksi. Syy lienee ollut haljenneessa piipussa.
Yhtä onnellisesti ei käynyt noin 500 metriä kaupunkiin päin sijainneen omakotitalon, joka paloi kivijalkaan. Turmassa kuoli vanhempi pariskunta, jonka aikuisen pojan Aikku tunsi.
Toinenkin kattopalo sattui kokonaan palaneen talon naapurissa. Tämä palo saatiin nopeasti hallintaan. Katto ja osa yläkertaa jouduttiin uusimaan.
Viimeisin punaisen kukon kiekaisu tapahtui erään joulun seutuvilla, kun jälleen Laajasalontien vastapäisellä puolella, mutta tällä kertaa Jollaksentien varrella, paloi hiljattain rakennettu ulkovarasto. Palo innostui vielä uuteen roihuun seuraavana aamuna. Onneksi tuli ei päässyt leviämään lähes kiinni rakennettuihin rivitaloihin.
Elämme tapahtumien keskipisteessä. Muisteli Hannu Kuukkanen |
