Maakuntakaava kertoo, mitkä alueet ovat rakennusmaata ja mitkä suojeltavia kulttuuri, luonnonsuojelu tai puistoalueita. Maakuntakaava on perusta, jolle alueellinen, tarkennettu yleiskaava olisi rakennettava.


Maakuntakaava

Helsingin kaupungin kaavoitus antaa piupaut maakuntakaavalle. Alla on kaavoitusviraston ja Sinnemäen ylimalkainen näkemys rakennusmaasta.
Ylieskaava

Helsinki on kaavoittanut - vastoin maakuntakaavaa - mm. Vartiosaaren ja Vuosaaren Ramsinniemen (kaatui toistaiseksi KHO:ssa), samoin viheralueita on syöty rakennusmaaksi. Suurin huolenaihe on nykyinen Laajasalon urheilupuiston alue joka näyttäisi kavassa rakennetun täyteen. Kruunuvuoren alueita ja Hålvikin alueita (ent. kaupunginjohtaja Pajusen kotiseutu) on säästetty. Kannatan ehdottomasti Kruunuvuoren puistoalueen säästämistä mutta se ei ole ainut suojeltava puistoalue. Ranta-alueiden virkistyskäyttövyöhykkeet näyttävät olevan pääosin myös rakennettua aluetta Helsingin uudessa yleiskaavassa. Rantarakentamisesta irtoaa enemmän rahaa, sekä kaupungille, että rakennuttajille. Häviäjinä ovat entiset asukkaat, sekä alueelle muuttavat.
Liikenneratkaisuiltaan Laajasalo on edelleenkin "saari", sanan varsinaisessa merkityksessä. Kaksikaan raitsikasiltaa + yksi auto-"bulevardi" matereelle, eivät saarelle suunniteltujen asukasmäärien valossa, riitä liikuttamaan ihmisiä työmatkoillaan. Myös pitkä, merialueen ylittävä raitiovaunusilta on sääolosuhteille, ja niiden kautta liikennekatkoille, otollinen paikka. Odotettavissa on liikennesumppu. http://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2019/03/laajasalon-liikenteesta-ja-tulevasta.html

Jotta tilanne ei jää kenellekään epäselväksi, alla on kuva, jossa molemmat kaavat on asetettu päällekkäin.
Maakuntakaava ja seutukaava

Vihreällä vaakaraidoitetut alueet ovat kulttuurillisia suojelukohteita. Niistä suuri osa on nyt rakennusmaana. Vartiosaarihanke kaatui toistaiseksi KHO:ssa. Rakennusmaaksi kaavailtiin myös keskuspuiston reuna-alueita ja ns. "hehtaarikaava" ei suo turvaa millekään puistoalueelle 100m:n säteellä. Eli runsaasti lisää rakennusmaata odottelee kaupunkimme puistovarannoissa ja epämääräinen yleiskaava antaa kaavoittajalle vapaat kädet.

Sinnemäki ja Vihreät ovat myös voimakkaasti bulevardisoinnin asialla. "Asuntoja kaikille" osoittaa mitä viheralueiden rakentaminen tarkoittaa mutta keiden Sinnemäki haluaisi asuttavan vilkasliikenteisten sisääntuloväylien laidat? Se on varmaa, että asunnot tulisivat olemaan halpoja, koska kukaan maksamaan kykenevä ei noille pienhiukkassaaste-meluväylille suostuisi siirtymään asukkaaksi.
Kaupunkimme kaavoitus perustelee, tuetun asumisen lisäämistä, "Sergrgaatio:n" torjumisella.
HS 6.7.2019 , kirjoitti tuetun asumisen vaikutuksista ingressillä: "Yleisen vuokratason nousua tuetun asumisen lisääminen ei pysäytä, vaan se voi jopa nostaa vuokria vapailla markkinoilla."

Laajasalonalueen yleiskaava vertailu>

Helsingin kaavoitusperiaatteita >