Ryhmä alastomia ihmisiä kävelee jonossa. He kulkevat puulevyin suljetun - ikäänkuin oven läpi. Puulevyt siirtyilevät siten, että viimeisenä tullut mies juuttuu levyjen väliin kiinni rintakehästään. Joku auttoi raottamalla levyä. Pieni poika yritti velä päästä levyjen läpi mutta jokin olento tarttui kiinni pojan jalkaan. Käskin irroittaa. Olento kääntyi syyttävän näköisenä puoleeni ja sanoi, ettei minun olisi tullut sekaantua tähän. Pojan olisi itse pitänyt selviytyä tilanteesta ja kokea onnistuminen..

KUIN MEREN NIELEMÄNÄ

Kronoksen joukot pakenevat asemistaan. Poseidonin vasama ja kaikki muu taistelukalusto jätetään sijoilleen. Atlantit suuntaavat kohti Ateenan satamaa ja liittolaisjoukot lähtevät juosten ja kiitolaukkaa maayhteyttä myöden, vuoriston suuntaan. Näyttää, kuin jotain kamalaa olisi tapahtunut tai tapahtumassa. Pakokauhun vaikutelmaa ei voi välttää.

Maa tärähtelee voimakkaasti. Athene tekee yleishälytyksen Akropolilla ja kehoittaa kaikkia ihmisiä juoksemaan Akropoliin alla oleviin luoliin turvaan. Hänellä on aavistus, että tämä outo uhka voisi enteillä myös Ateenan tuhoa. Haen Sisnarin asunnostamme ja juoksemme lähimmän suojatunnelin ovelle. Maanalaiset suojat on vahvistettu tihein puupalkein, koska Athene tiesi alueen olevan altis maanjäristyksille. Paras turva maanjäristyksen sattuessa olisi ollut aukea maasto mutta ilmeisesti Athene toimi vahvan intuiitionsa johdattelemana.

Hyvin pian alkaa maa tärähdellä uudelleen, yhä voimakkaammin. Kun järistys hieman vaimenee, lähetetään ulos tarkkailija. Noin kahden ja puolen auringon huoneen kuluttua, tarkkailija kertoo, että horisontissa, Kaksoismeren suunnalla, näkyy tummansininen, valkohuippuinen nouseva vuori. Aluksi se vaikuttaa vain ukkospilveltä mutta sen nopea lähestyminen ennustaa aivan jotain muuta. Se vyöryy kohti, välillä hitaasti nousten ja laskien. Se vaikuttaa elävältä, jättiläismäiseltä päälle matelevalta hirviöltä, jolla on valkoinen hulmuava harja. Tuo horisontin täyttävä vuori on suunnaton hyökyaalto, joka vyöryy Oseanoksen suunnalta tuhoisana yli maan ja meren. Kaksoismeri on sille vapaa kulkuväylä. Vuoristot ja metsät Eiroksen puoleisella rannalla, hidastavat hyökyaallon kulkua ja näyttää aluksi siltä, ettei se yltäisi matereen suunnalla lainkaan Ateenaan. Vesi vyöryy kuitenkin päälle Falassameren suunnalta, jättiläisen voimalla. Ensin saapuu voimakas, vettä vihmova myrskytuuli.

Uhka edellyttää äärimmäistä suojautumista. Mikään maanpäällinen raken­nelma ei tulisi kestämään tuon myrskyn raivoa. Ilmiön vaarallisuus käy selvemmäksi hetki hetkeltä. Sulkeudumme takaisin Akropoliin alla oleviin luoliin ja vedämme turvapaikan ovet tiukasti kiinni. Tai yritimme vetää, sillä järistys oli irroittanut kiviä joita on valunut oven väliin. Ovi oli auennut mutta ei mene enää kiinni. Ensimmäinen hyöky saapuu kaksoismeren suunnalta. Lappaamme kiviä pois tieltä ja vesiryöpyn saattelemana saamme, oven paikoilleen.

Hyökyaalto rysähtää voimalla Akropoliin päälle. Onneksi edessä oleva vuoristo on hieman taittanut veden raivoaa. Vesimassan paino rusentaa turvapaikan rakenteita. Kattopalkit risahtelevat ja hirsien välistä putoilee kivenmurikoita. Rakenteet vaikuttavat kestävän mutta oven raoista, sekä maan halkeamista, syöksyy lukuisia vesisuihkuja. Suoja on varustettu viemärillä mutta se ei jaksa niellä kaikkea sisälle vuotavaa vettä. Luola alkaa täyttyä uhkaavasti.
Hyökyaallon ensikosketus vie mennessään kaiken irtonaisen, sekä osan heikoimmista linnoitusrakenteista. Se pyyhkäisee edeltään kaiken elollisen ja irtonaisen.
Toisessa vaiheessaan, mahtava hyökyaalto viimeistelee tuhon repiessään mukaansa myös irtomaata ja kivenlohkareita joita se oli murentanut kallioista mennessään. Hyökyaallon harjalla keikkui laivoja, rakennuksia, hevosia, sotilaita...

Tuhoaallon pyyhkäistyä yli Ateenan, mikään ei ollut enää ennallaan. Mereen palaavat vesimassat huuhtovat loputkin irtoainekset mennessään. Ateena ja Akropoliin ympäristö oli muuttunut vehmaasta metsämaasta karuksi luurangoksi. Palaava hyökyaalto vie mukanaan loputkin linnoituslaitteet. Kaksoismeren pinta nousee, valloittaen alleen useita rannikkokaupunkeja ja saaria. Ateenan satama siirtyy useita kilometrejä lähemmäksi.

Azlanti on kadonnut maailmankartalta. Sen paikalla lainehtii vulkaanista tuhkaa massoina kelluttava meri. Koko sen luoma korkeakulttuuri on kadonnut, ei vain vuosituhansiksi, vaan iäksi. Taivas on peittynyt mustaan tuhkapilveen, joka näyttää ulottuvan maan äärestä toiseen.

Poseidon nostaa ja laskee saaria valtameressä. Sanotaan…

Allonin persoona on kuollut katastrofissa turvaluolan romahdettua maanjäristysten ja tsunamin alle. Tietoisuus leijailee, hänestä irronneena, kaiken tuhon yläpuolella.
Jokin voima vetää häntä johonkin uuteen ulottuvuuteen... maisemat liukenevat olemattomiin...
Jää suunnaton ikävä Sisnaria, Kastehelmeä ja kaikkia ystäviä Ateenassa, sekä Azlanissa.
Ohi kiitävät näkymät alkavat haihtua... muistot alkavat haihtua... syvä ikävä... jää...