Brahiksen kauppamatkalla

Seuraavassa korttelissa olivat lähikaupat - siirtomaatavarakauppa ja maitokauppa. Heimo sai käydä ostoksilla toisinaan ihan yksin, mutta minä
pääsin vain äidin mukana.

Kaikille on maitokauppa tuttu. Silloin oli kuitenkin vielä pula-aika. En muista, mitkä kaikki elintarvikkeet olivat tuolloin vielä kortilla, mutta kahvi ainakin ja voi. Olisiko sokerikin? Muistan vain eriväriset ostokupongit. Minua kupongit kiehtoivat kovasti ja katsoin silmä kiiluen, kun kuponkeja kaupassa leikattiin ostosten mukaan. Leikin sitten kotona jälkeenpäin kuponkien leikkaamista, kun onnistuin saamaan äidiltä saksia lainaksi. Valvonnan alaisena tietenkin.

Voita höylättiin suuresta, lasiovellisessa kaapissa olevasta
voikimpaleesta pergamiinipaperille. Voilasta muodosti kauniita raitoja voikimpaleen pintaan. Voi punnittiin, lisättiin tai poistettiin hieman ja käärittiin sitten puotipaperipakettiin. Maitokaupasta sai myös leipää. Leivän tuoksu olikin ensimmäinen, joka ovella nenään tuoksahti.
Meidän lasten mielileipä oli tietysti polakka tai ranskanleipä ja jompaakumpaa sorttia omaan ostoslaukkuun aina laitettiin. Ranskanleipä oli ensisijalla, mutta aina sitä ei ollut tuoreena saatavilla.

Näkkileipää ostettiin suuressa nelikulmaisessa pakkauksessa, ja se oli kyllä hyvää. Voita vaan ei saanut laittaa reikäpuolelle, kun sitä kului silloin liikaa. Ajattelin, että kun tulen isoksi, niin varmana laitan voita reikäpuolelle. Olenpa tainnut niin tehdäkin.

Maitoa mitattiin omaan kannuun litran mitalla. Meillä oli kermanvärinen, kapeasti vihreäreunainen, emaloitu kannu, joka veti noin neljä litraa. Kansi oli kovin kiikkerä, joten se tiukennettiin pergamiinipaperin palalla.

Siirtomaatavarakauppa oli sekatavarakauppa. Siirtomaita taisi olla vielä yhdellä jos toisellakin valtiolla, ja niistä tuotuja eksoottisia tavaroita myytiin siis siirtomaatavarakaupassa. Muun muassa kahvia, joka oli kortilla. Appelsiinia ostettiin, jotta lapset saivat vitamiinia. Minusta happamat appelsiinit olisivat mainiosta saaneet jäädä ostamatta, mutta banaani olisi kyllä kelvannut. Se olikin sitten harvinaista herkkua. Vappuna ostettiin sitruunoita ja rusinoita simaan.

Banaaneista muistan, että kerran olimme kylässä jonkun äidin tuttavan luona, joka oli töissä Varubodenissa. Hänellä oli tarjolla ylikypsiä banaaneja, ja minä sain syödä niitä ihan niin paljon kuin jaksoin. Ne eivät maistuneet enää kovinkaan hyviltä, joten kovin monta ei mennyt.

Lasse Raustela on elävästi kuvannut siirtomaatavarakaupan touhua ja tuoksuja kirjassaan Auringonlaskun katu: "Kaffepöönat rutisivat myllyssä, ylikypsät väskynät lemusivat ja hile lensi, kun puotifröökynä pilkkoi sokeritoppaa niklatulla pikkukirveellään." Tuota sokeritoppaa en muista. Ehkä niitä ei enää minun aikanani ollut. Näin joskus kyllä meillä sokerisakset, mutta niillä pienennettiin käsittääkseni vain palasokeripaloja "sopivammiksi" ja ennen kaikkea "taloudellisemmiksi".
Annikki-täti, joka ei oikeasti ollut täti vaan äidin serkku - mutta jota tädiksi silti tituleerattiin - pilkkoi kovan, Sirkku-palasokerin, pelkin sormin niin että napsahti. Annikki oli saanut näppivoimansa Högforsin valimossa, miesten töissä.
Kovat Sirkku-sokeripalat olivat käytössä, koska ne sulivat hitaammin kahvia tassilta ryystettäessä. Joka ei tunnista sanaa "tassi", kerrottakoon, että tuohon aikaan oli aikuisilla, jostain syystä, tapana juoda musta kahvi niin kuumana, ettei sitä voinut kupista suoraan kulauttaa, vaan se piti kaataa jäähtymään hetkeksi aluslautaselle. Siitä se sitten imaistiin, huulet töttöröllä, eli ryystettiin. Ehkä kahviaromikin tuli vangittua näin paremmin talteen. Mene, tiedä.