Muutto Laajasaloon

Talon hankintahinta oli halpa, mikä tietysti merkitsi runsaasti rasitteita. Sekä varsinainen asuinrakennus että pihamökki oli vuokrattu.
Lisäksi elettiin aikaa, jolloin vuokralaisella oli enemmän oikeuksia kuin talon omistajalla. Tämän saimme kantapään kautta oppia.
Päävuokralaisena ollut käsityöläismaakari kertoi myyntinäytön yhteydessä käymissämme keskusteluissa, että hän muuttaa perheineen syyskuussa valmistuvaan omakotitaloon Keravalle. Poikansa kanssa olivat sitä rakentamassa. Kaikki näytti siis hyvältä, jos miehen sanaan oli uskominen, ja ymmärrettävistä syistä halusin uskoa hyvinkin mielelläni.
Pihamökkiä asui herra P, jota ei paikalla yleensä näkynyt, ja jota ei kuulemma mökkiasunto erityisemmin kiinnostanut.

Kirjoitimme ja toimitimme molemmille vuokralaisille irtisanomiset. Maakarin kanssa sovimme päivämäärän, jolloin hänen oman talonsa piti olla muuttovalmis; eihän sitä nyt taivasalle ketään sovi heittää. Herra P:n teesi piti sen sijaan naulata mökin oveen, koska herraa ei
tavoitettu sen enempää henkilökohtaisesti kuin kirjatuilla
kirjeilläkään. Maakarin kanssa sovimme myös, että hän siivoaa pihalta autonromut, ja että talon vuokra on muuttopäivään saakka ennallaan. Nämä jäivätkin sitten viimeisiksi asiallisiksi neuvotteluiksi päävuokralaisemme kanssa. Muutaman viikon kuluttua saimme haasteen
asunto-oikeuteen; maakari oli riitauttanut irtisanomisen ja haki vuoden lykkäystä. Olin kalikalla päähän lyöty. Vastahan olimme yhdessä sopineet päivämäärän, jolloin hän oman ilmoituksensa mukaan pääsisi muuttamaan
valmistuvaan uuteen kotiinsa!

Raskaan prosessin jälkeen asunto-oikeus pudotti maakarin vaatiman aikalisän puoleen vuoteen ja nosti omakotitalon vuokran 750 markkaan. Summa oli lähellä puoltaväliä silloista käypää omakotitalon vuokraa.
Sopimussakon tyyppiseksi korvaukseksi olin kirjannut
irtisanomiskaavakkeeseen 1 200 markkaa siltä varalta, ettei vuokralainen muuttaisi talosta sovittuna ajankohtana. Maakari sai pudotettua vuokraa vetoamalla talon huonoon kuntoon - minkä hän itse oli aiheuttanut muun muassa laiminlyömällä kunnossapidon velvoitetta. Minä en puolestani voinut siitä maakaria vastuuseen vetää, koska sopimus oli tehty edellisen omistajan kanssa. Miten sitä paitsi olisi pystytty erittelemään nykyisen ja edellisen vuokralaisen laiminlyönnit?

Meillä Aikun kanssa alkoi muuttokierre ja elämä pahvilaatikoissa. Olimme hyvässä uskossa ehtineet myydä asuntomme Vuosaaren Isovillasaarentieltä, eikä meillä muutakaan kattoa ollut päämme päälle. Pari kuukautta saimme asua huoneistomme ostaneen vanhoissa tiloissa, kun hän kauppasi ja esitteli niitä. Kun tämä asunto myytiin alta, muutimme vuokralle osahuoneistoon Helsinginkadulla.

Koska maakarin sanaan ei voinutkaan luottaa, oli vaarana, että joutuisimme itse tyhjentämään pihan autonraadoista ja muusta romusta. Tältä välttyäksemme pyysimme viranomaisilta toimenpiteitä, ja keräsimme tueksi naapurustolta allekirjoituksia. Keskustelimme myös Omakotiliiton edustajien kanssa. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että oli korkea aika päästä eroon kulmakunnan häpeäpilkusta. Alue oli uudessa kaavassa tarkoitettu asumiseen, eikä tontilla viranomaisten mukaan saanut harjoittaa autokorjaamotoimintaa. Maakarilla ei myöskään ollut sellaiseen toimintaan nimettyä yritystä.

Mies oli virallisesti sairaseläkkeellä. Hänen poikansa harrasti rallikilpailuja, ja hänellä oli tilillään ainakin yksi voitto. Siitä kertoi autotallin seinään teipattu lehtileike, joka muistona vuokralaisistamme on tallessa yhä. Autoharrastus oli siis tosiasia. Toisaalta autonraatojen suuri määrä sekä muutama joukon jatkona ollut joten kuten myyntikuntoinen yksilö kertoivat liiketoiminnasta. Eräälle tutullemme maakari yritti myydä pihassa seisonutta Fiatia muka äitinsä autona. Vanhalla rouvalla tuskin oli edes ajokorttia. Hän oli talonkirjojen mukaan 63-vuotias ja vaikutti henkilöltä, joka tuskin uskalsi autonrattiin edes tarttua. Maakari tarjoutui myös korjaamaan Tippa-Rellumme pellityksen, jolla oli taipumusta krooniseen ruostumiseen. En kuitenkaan lämmennyt ehdotukselle. Maakari sen sijaan hoiti kuin hoitikin pihan tyhjennyksen, mutta ei uskoni mukaan siisteyden eikä sopimuksen takia, vaan rahan tarpeessa. Hän myi autonraadot romuttamolle, joka haki ne pois pihalta.

Kuinka ollakaan, myös serkkutyttöni Riitta rakensi Keravalle miehensä kanssa omakotitaloa, ja heidän naapurikseen sattui meidän maakarimme. Saimme näin tietoa muun muassa miekkosemme tavasta rahoittaa
rakentamistaan. Päinvastoin kuin me, hän ei ottanut lainkaan pankkilainaa, vaan ”myi” poikansa palkinnoksi saaman purjeveneen eräälle rakennusmestarille. Tämä puolestaan ”maksoi” rakennustarvikkeilla.
Rakennustyötä tehtiin pääasiassa talkoovoimin. Kun rakennusmestarin mielestä veneen hinta alkoi olla kuitattu, myös rakennustyöt pysähtyivät. Maakarin oli keksittävä muita keinoja. Se vaati aikaa, ja sitä tietysti saatiin pelattua Kuukkasilta asunto-oikeuden kautta. Laajasalontien 750 markan kuukausivuokra oli pienempi murhe kuin uutiskodin rakennustöiden keskeytyminen. Kiire tuli eteen, kun asunto-oikeus ei antanutkaan odotettua kokovuoden lykkäystä.