Isän sotilasmuistiossa on päivämäärällä 1.12.39 merkintä: Kirkonmaalla. Samaan aikaan oltiin maarajalla jo torjumassa Neuvostoliiton hyökkäystä. Rautaa satoi rajalle. Muistiossa tussipiirtimen viimeistelty tekstaus vaihtuu pikaiselta vaikuttavaan lyijykynän tekstiin ja sijaintien lista jatkuu: Kirkonmaa (Vuorisaari, Satamasaari, Kuutsalo Kirkonmaa), Helsinki, Kuutsalo, Helsinki (Kotka, Hamina), Kyytsalo, Haapasaari, Kyytsalo. Tilanne oli päällä.
Lisää ajan henkeä ja tapahtumia isän historiaan tuovat muutamat kirjeet hänen kirjeenvaihdostaan parhaan ystävänsä, Armas Mäkisen eli Aman kanssa. Näitä on sota-ajalta säilynyt jonkin verran Mäkisen arkistossa. Äidin ja isän välisestä kirjeenvaihdosta on säilynyt vain yksi ainoa kirje. Sen rivien välistä oli luettavissa katkeruus sodalle, joka oli erottanut toisistaan nuorenparin. Isä ei ollut koskaan tunteitten näytön mestari, joten suorasanaista rakkaudentunnustusta sai kirjestä turhaan hakea. Pariskunta avioitui vuoden 1940 keväällä, talvisodan päätyttyä ja reilun puoli vuotta ennen jatkosodan alkua, joten kirjeenvaihtoa oli nuorella parilla varmaan runsaasti. Joitakin kortteja on kyllä säilynyt. Äidin kirjeisiin viitataan mm. Ama Mäkiselle lähetetyissä kirjeissä.
Kirje 11.1.1940: "Rintamalla. Sain eilen vastaanottaa osaston lähettämän paketin ja pyydän sinun kauttasi lausua osastolaisille parhaimmat kiitokseni." "Vaatetavarat ovatkin tällaisena kylmänä talvena tervetullut lahja monelle reserviläiselle." Osasto tarkoittaa Vallilan Sos.-dem Nuoriso-osastoa, joka muisti rintamamiehiään.
Varusmiesajan päättyessä isä siis siirrettiin rintamalle. Sotilaspassi kertoo: "Vapautettu vakinaisesta palveluksesta 31.1.1940. Palvelus ylimääräisissä harjoituksissa ja liikekannallepanossa: Saapunut 1.2.1940 MiK/2.Er.RTPsto.” (Erillinen rannikkotykistöpatteristo, Hamina.) Isä siirrettiin laivaston kone-aliupseerin tehtävään eli varusmiespalvelusta suoraan rannikkopuolustukseen sotarintamalle. Isä jatkoi merivoimissa talvisotansa loppuun.
Suomen ja Neuvostoliiton alusten sekä Suomen rannikkotykistön taistelut talvisodassa keskittyivät Suomenlahdelle. Sotatoimet tarkoittivat suomalaisten suorittamaa miinoitusta ja neuvostoliittolaisten alusten hyökkäyksiä Suomen merenkulkuväyliä vartioivia rannikkopattereita vastaan. Merisotatoimilla ei ollut merkittävää vaikutusta sodan lopputulokseen, ja ne lakkasivat pian lähes täysin Suomenlahden jäätilanteen takia. Puolesta välistä joulukuuta alkoi pienten alusten toiminta olla jo merellä vaikeaa. Tammikuun loppupuolella jää oli kasvanut jo liian vahvaksi ja helmikuussa pienet alukset ja sukellusveneet telakoitiin.
Suomen laivaston aluksia olivat talvisodassa panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen, viisi sukellusvenettä, tykkiveneet Turunmaa, Karjala, Uusimaa ja Hämeenmaa, seitsemän moottoritorpedovenettä, 14 vartiovenettä, miinalaiva Louhi ja kuusi miinanraivaajaa. (Wikipedia) Yksi miinanraivaajista oli se A42, jolla isä palveli koko talvisodan purjehduskauden ajan.
Hyvin nopeasti sodan alussa Neuvostoliitto miehitti Suomen ulkosaariston Tytärsaarta ja Suursaarta myöten. Lavansaaren luona upotettiin suomalainen vartiovene, joka vei mukanaan neljä merivartijaa. Yhteenottoja ei syntynyt, koska suomalaiset evakuoitiin Suursaarelta jo puolitoista vuorokautta ennen maihinnousua. Neuvostojoukot väittivät kuitenkin omissa raporteissaan kokeneensa voimakasta vastarintaa, mutta taistelleensa voittoon urhoollisesti. Suomen merivoimat ja rannikkopuolustus onnistuivat estämään Neuvostoliiton maihinnousuyritykset muualle Suomen maaperälle. Ainoat miinoitukselta avoimet väylät olivat rannikkotykistön linnoitusten suojaamia ja niiden puolustus piti. Oman osansa teki talvi, sekä Suomen karikkoiseksi tunnettu rannikkovesistö.
Yksi neuvostoliittolaisten koukkaushyökkäys jäätä pitkin maaliskuussa 1940 Kotkan – Virolahden suuntiin, onnistuttiin myös torjumaan rannikkotykistön tulella.
Kirje 3.3.1940: "Suomenlahdella. Täällä jossakin onkin viime päivinä vallinneen suotuisan lentosään johdosta ollut lukuisasti ryssän koneita liikkeellä ja on niiden kulkureittiä nyt osoittamassa savuavien talojen rauniot ja rikotut maantiet ja pellot.”
Kirje 6.4.1940: "Suomenlahdella. Osastolaisemme ovatkin selviytyneet yllättävän hyvin tämän tuhoisan sodan jaloista päästen suhteellisen vähin vaurioin". Osastolaisilla isä tarkoittaa Sosialidemokraattisen Nuoriso-osaston poikia, jotka kirjeistä päätellen olivat melko lähellä samalla rintamalla. Pari heistä oli haavoittunut, muttei vakavasti. Heistä puhutaan useissa kirjeissä.
Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940. Sotilaspassissa lukee: "Vapautettu 6.7.1940. Lomautettu toistaiseksi, palvelusaika 5kk 5 pv". Loma ei kestänyt kuin vajaan vuoden, sillä jatkosodan alettua isä kutsuttiin jälleen riveihin. Laivaston miehiä oli kuitenkin enemmän kuin tarvittiin, joten vain kokenein osa pääsi palvelemaan Suomen merivoimien vaatimattomassa sotakalustossa. Laivastossa koulutuksensa saaneita miehiä siirrettiin joukoittain maarintamalle. Jopa siinä määrin, että lopulta merivoimissa tuli miehistöpula.
Veteraaniperintö-sivusto kertoo jatkosodan alkamisesta: "Neuvostoliiton ilmavoimat hyökkäsivät Suomen alueelle. Kohteena olivat pääasiassa lentokentät, mutta suurin osa pommeista putosi asutuskeskuksiin. Kun Neuvostoliitto pommitti 25.6.1941 viittätoista Suomen paikkakuntaa lähes 500 lentokoneella, katsoi Suomi olevansa jälleen sodassa Neuvostoliittoa vastaan.” Varsinaista sodanjulistusta ei siis tullut, mutta pommeja kyllä niskaan.
Sotilaspassin merkintä: ”Saapunut 21.6.1941 13. KEK (kaatuneiden evakuoimiskeskus).
Isä oli siis niiden joukossa, jotka siirrettiin maavoimiin ja uudelleen koulutettavaksi huoltotehtäviin.
Kirje 13.7.1941: "Kuten olet ehkä Lahjalta saanut tietää, en ole enää meriväessä vaan olen saanut nyt ylleni kenttäharmaan sarkatakin". Kirje 2.8.1941: "Juuri kun pääsi jaloilleen ja sai melkolailla rempalleen menneet asiansa reilaan ja rupesi elämään kuin ihmiset konsanaan, niin taas uusi tikki. Kyllä kertyy taas maksamista kunhan täällä muutaman kuukauden makaa, mutta onneksi tai onnettomuudeksi minä en ole ainoa."
Isä tarkoittanee "makaamisella" mahdollisesti takaisin rintamalle joutumista. Siviilissä elämä oli ilmeisesti ollut toimeliaampaa. Amalle Vili toivotteli: "Toivottavasti se pysyy ehjänä, että tulee poika.” "Se" tarkoitti Salmea, sillä Salmelle ja Amalle oli todellakin tulossa poika, Pasi. Jos Ama ja isä olivat hyviä ja pitkäaikaisia ystäviä, niin sitä ovat olleet myös pojat, Heimo ja Pasi.
Isä haavoittui Virolahdella 11.10.41. astuttuaan miinaan. Miina oli vioittunut ja laukesi vasta isän ehdittyä jonkin matkan päähän. Sirpaleet veivät palan reidestä ja joitakin iskeytyi myös päähän. Isä joutui pitkälle toipumislomalle sotasairaalaan. Siellä saamaansa hoitoa hän piti kuitenkin huonona. Isä kaipasi myös lähemmäs omiaan. Niinpä hän kirjoitti ystävälleen Amalle ja pyysi, että tämä kyselisi paikkaa Tilkasta. Näin sitten tapahtuikin. Muistan isän kertoneen Tilkasta, miten huoneet olivat täynnä haavoittuneita ja tuuletus oli välttämätöntä. Kun ikkuna taas kerran oli auki, isän vuodepeitolle oli alkanut sataa lunta. Siitä inspiroituneena hän alkoi laulaa: "Tääl pohjolan hangis on meil isänmaa...". Ikkuna suljettiin tuota pikaa.
Alikersantti Viljo Kuukkanen oli saanut pari kukkalähetystä Marian sairaalaan haavoittumisen aikoihin: 23.12.1941. Vallilan lastenosasto Oraan toimikunta, toivottaa Rauhallista joulua ja valoisampaa uutta vuotta.
19.11.-41 Rva Leppik-Helenius, kirjoittaa liikuttavan kiitoskortin: Syvää kiitollisuutta tuntien, Teitä kohtaan joka henkenne uhalla autoitte minua saamaan rakkaan poikani alik. Arvid Leppik'in ruumiin tänne kotikaupungin multiin.
|
Isän kirje sieltä jostakin: "Kirje Heimolle. Kiitos Heimo kirjeestäsi, kohta isä tulee täältä taas oman poikansa luo.”
Yläkuvassa : Nuori perhe onnensa aamussa. Välirauhan aikana syntynyt esikoinen Heimo, isänsä alikersantti Viljo Kuukkasen polvella. Heimolla on sodanaikaisia muistoja isän lomilla käynnistä.
Tämä isän sota-ajan puhdetyönä tekemä valokuvakehys näkyy isän kirjeessä olevassa piirroksessa Brahenkadun asuntomme seinällä. Kehys on nuorimman veljen Juhan hallussa.
Jalan kuntouduttua riittävästi isä joutui takaisin rintamalle. Sotilaspassin merkintä: "Siirrot ja komennukset: 21.2.1942 Jv. koul. K. 19:an.” Isä joutui koulutukseen ja sen jälkeen 26.2.42. takaisin 13. KEK:een". Verkosta löytyneen tiedon mukaan Kaatuneiden evakuoimiskeskus 13.KEK toimi Luumäellä 18.6.1944 alkaen ja siirrettiin heinäkuun alussa Rauhaan, jossa se toimi sodan loppuun. Kirjeistä päätellen isän toimipiste sijaitsi pääasiassa kuitenkin Karjalan kannaksella "siellä jossakin".
Kirje 23.2.1942: "Olen nyt eräässä toipilaskeskuksessa. Saa sitten nähdä kuinka kauvan". "Minut on luokitettu nyt BII mieheksi, joten en kelpaa sotatoimialueelle minkäänmoiseen palvelukseen ainakaan toistaiseksi."
Kortti 27.2.1942 Kannakselta: "Terve Ama. Kiiruhdan tässä pistämään sinulle tämän kortin, sillä olen nyt joutunut takaisin entiseen yksikkööni ja olen yhden sen ryhmän toimiston hoitajana täällä etelä kannaksella.”
Kirje 20.11.1942: "Terveiseni täältä Karjalan pääkaupungista. Ompahan taas kuukausi vierähtänyt siitä, kun olin lomalla. Ei uskoisi, että sota-aikanakin aika voi kulua nopeasti." "Minulla onkin nykyään, kuten alussa mainitsin, aika kulunut aika hyvin, sillä olemme korjailleet eräästä vanhasta rakennuksesta itsellemme uutta asuintaloa ja ennen kuin sellainen on valmis, saa siinä puuhata aika tavalla. Mitään ei saa, ellei ensin kerjää sitä pitkän aikaa.” Isä viittaa loppusanoissa varmasti rakennustarvikkeisiin.
Kirje 27.3.1943: Isä kirjoittaa: "Terve taas täältä Karjalan pääkaupungin liepeiltä. Pistän sinulle tämän kirjeen onnitellakseni sinua sen iloisen perhetapahtuman johdosta, jonka Lahja minulle ilmoitti pari päivää takaperin, nimittäin, että sinä olet saanut jälleen lisän perheeseesi ja lisäksi vaimoihmisten mieliksi tyttären. Mikäs sen hienompaa, kun on molempia sukupuolia omasta takaa.”
Jalka vaivasi edelleenkin. Isä kirjoittaa ystävälleen Amalle.
Kirje 2.6.43: "Jalkani on viime aikoina ruvennut reistailemaan aika usein. Usein yöllä sitä vetää niin lujasti suonta, ettei tiedä miten olisi." Puumottien teon vaikutuksesta jalkansa kuntoon hän kirjoittaa: "Seuraavana päivänä olimme mottimetsässä ja hakkasimme 3m³ puita nokkaa päälle. Minä sain hakata ainakin 4m³, sillä kaverinani oli meidän pastori ja se oli niin heiveröinen ettei työstä ollut yhtään mihinkään, kunhan mukana roikkui. Kyllä minun jalkani oli hurjassa kunnossa sen jälkeen. Se ei tahtonut totella laisinkaan."
Näinä aikoina isä kirjoitti paljon pienviljelmästään rintamalla. Kun hän oli asettunut komennuspaikalleen, hän oli ottanut hoitaakseen kasvimaan, josta miehet saivat tuoreita vihanneksia intin ruuan jatkeeksi.
Kirje 18.5.44: "Olen tässä muiden juoksevien töitteni lomassa kunnostanut tätä yksikön puutarhamaata ja päässyt jo näkyviin tuloksiin. Kurkut ovat olleet pinnalla jo muutaman päivän, porkkanat pari päivää ja tänä aamuna oli muutama hernekin nostanut terälehtensä maanpinnalle."
Isällä oli huoli myös parista vuokrapalstastaan Helsingissä. Toinen oli Raviradanvarressa. Äidin piti kiireistään huolimatta kääntää maa ja istuttaa perunaa, ja isä koetti vielä Amalta varmistaa, että homma hoituisi.
Syksyllä huoli oli toinen. Kirje 19.9.44: "Olisin pyytänyt, jos olisit voinut sen verran auttaa Lahjaa, että hän olisi saanut sieltä Raviradan varrelta ne perunat ylös.” Isä ei päässyt Helsinkiin syksyllä, koska maatalon miehet ja pojat olivat etuoikeutettuja lomiin viljelyskauden aikana, varsinkin sen alussa ja lopussa.
Isä sai ylennyksen ylikersantiksi 3.10.1944. Hän toimi kuljetusryhmän esimiehenä vääpelin vakanssilla. Urhoollisuusmitalit hän sai v.39-40 rannikkopuolustuksessa ja v.42 ja v.44 maavoimissa.
Isä oli armeijaan mennessään raivoraitis, ei edes polttanut. Kun häneltä sitten sodan jälkeen kysyttiin, miksi oli alkanut tupakoida, hän totesi: "Ei sitä ruumiinhajua olisi muuten millään kestänyt".
Isä vapautettiin palveluksesta 13.11.1944. luokituksella BII. Palvelusaikaa oli kertynyt 3 vuotta 4 kuukautta ja 23 päivää.
Lappohjassa 19.4.39. isä oli kirjoittanut sotilasmuistioonsa: "Korpraali: Menkää helvettiin ja tulkaa parijonossa takaisin.”
Siellä isäkin tuli varmasti käyneeksi, eikä ihan yksin.
Kirjoitti Hannu Kuukkanen
Isä >
Isä oli asepalveluaikana laivastossa >
Isän sotilasmuistion kuvitusta >
Isä rintamalla
|
