Ensimmäisen vappuni vietin Helsingin Naistenklinikalla vuonna 1947. Kuten vapun jälkeen tapana on, en muista siitä mitään.
Myöhemmästä historiasta muistan sen sijaan hyvin vapun, jolloin eka kertaa koin maailman potkivan päähän, ja silloisen lyhyen elämänkokemukseni mukaan, kohtuuttoman kovaa. Se oli ilmeisesti 1951. Saattoi hyvinkin olla samaa kevättä, kun Osmo-eno meni naimisiin. Aika oli tuolloin kovin suhteellinen käsite. Asuimme Brahenkadulla eli Brahiksella. Brahis on käsittääkseni Helsingin Alppilaa. Virallinen osoite oli Läntinen Brahenkatu 10 B.
Minullahan on vappuna syntymäpäivä. Sitä ei taidettu viettää tuonakaan vappuna sen kummemmin. Puheita pidettiin, liput liehuivat ja paraatissa marssittiin.
Olin ehkä neljän vanha? Lähdimme isän ja äidin kanssa kävelylle Brahiksen asunnolta kohti Mäntymäkeä. Heimosta, joka oli isoveljeni jo silloin, en mene takuuseen, koska tähän muistoon hän ei liity mitenkään. Heimolla oli jo tuolloin omat menot Sturenkadun sillankaiteella tai Alppilan kallion luolissa.
Faijalla oli tapana puhua vappuna eri tilaisuuksissa, duunarien edustaja kun oli. Silloin käsittääkseni vielä tiiviisti Nuorisoliitossa. Tuolloin hän siis piti puheen Helsingin Mäntymäellä, siinä vanhan Messuhallin kupeessa.
Minulle ostettiin makkarailmapallo Brahen kentän kulmalta, sellainen paksusuolta muistuttava malli, jossa oli muhkuroita. Väri oli keltainen. Pallo kiinnitettiin Heiskalta perimäni tweed-takin nappiin tiukasti, ettei se pääse karkuun. Olin todella pollea ja iloinen pikkumies, ja veivasin palloa narusta ylös alas ja talutin ilmassa kuin koiraa. Iloa kesti kuitenkin vain Mäntymäen rinteelle asti. Siinä rinnepolkua noustessamme pallo osui männynneulaseen ja posahti. Parku oli valtava. Pienen pojan maailma romahti ilmapallon mukana. Opin tuolla hetkellä, että luonto on ihmistä vahvempi. Olin luonnolle hyvin vihainen. Myöhemmin olemme kyllä olleet sovinnossa, noin pääpiirteittäin.
Isä otti pallon riekaleet talteen ja lupasi "korjata" sen kotona. Sehän rauhoitti hieman, mutta vapputunnelma poksahti pallon mukana taivaan tuuliin. Veltto kalastajalanka takinnapissa ja pallon nysä taskussa ei paljon naurattanut.
Isän "pallonkorjaus" kotona ei tuonut tarvittavaa balsamia haavoille. Vaikka hänen pallonjämistä "imemät" pikkupallot olivat kivoja, ne eivät leijailleet ilmassa. Itku taisi taas tulla pettymyksestä. Isän mielestä olin varmasti kiittämätön kakara? |
