| K
erran pääsin isän mukaan Kontion majalla pidettävään SosDem paikallisyhdistyksen tilaisuuteen. Se taisi olla eka kerta kun yleensäkin oli Kontion majalla. Maja oli silloin noin kolmannes nykyisestä koostaan, eli vain se vanha, uuden jatkeeksi jäänyt T-siipi ja eteinen.
Päällysvaatteet jätettiin eteisen naulakkoon. Taisi olla talvi. Tai ainakin viileämpi tai sateinen ilma, koska päällysvaatteita oli meillä molemmilla.
Itse tilaisuus oli siinä isommassa huoneessa. Myöhemmin samassa tilassa oli Vartiokylän kansakoulun joku napaluokka tai tokaluokkalaiset. Niistä ajoista en vielä tiennyt mitään. En ollut koulussa tai en ainakaan ollut vielä Kontion majan koulussa, koska sitä ei oltu edes rakennettu.
Siinä oli heti ovea vastapäätä J-kirjaimen muotoon rakennettu hieno tarjoilutiski. Tarjolla oli kahvia aikuisille ja mehua lapsille. Oli keksejäkin.
Oli myös ohjelmaa. Varmasti isä piti siellä puheen joka ei minua tietenkään kiinnostanut. Minua kiinnosti sen sijaan pöydällä oleva gramafooni. Se oli käsin veivattava ja ilmoittauduin heti koneenkäyttäjäksi. Grammarin neula vaihdettiin heti aluksi uuteen. Sain vanhan muistoksi. Äänirasiaan tai levyyn en saanut koskea. Sain veivata kammesta vetoa.
Sitten oli isän piirustusesitys johon hän kutsui minut avustajaksi kun olin kuulemma niin hyvä piirtämään.
Hän käski piirtää jonkun monimutkaisen viivan, millaisen vaan ja hän lupasi jatkaa siitä jonkun ihan oikean kuvan. Hm. Olisinhan minäkin voinut sen kuvan siihen piirtää mutta raapaisin isän mieliksi jonkun hankalalta näyttävän käyrän isolle fläppitaululle. Minulla ei koskaan ollut siihen mennessä niin isoa piirustuspaperia joten tämä tuntui nyt ihan paperin haaskuulta.
|
No. Isä tietysti sai siitä viivasta naisen hattuineen.
Se oli kuulemma isän mielestä ihan liian helppo juttu. Isä käski piirtää jotain vaikeampaa. Päätin silloin piirtää jotain josta hän ei ikinä saisi mitään tolkkua. Vähän jo säälinkin isään tuota tippaleipää veivatessani.
Siitä tuli sitten isän käsissä kampaus naishahmolle. Suureksi harmikseni mutta yleisön riemuksi.
Seuraavaksi oli yhteislaulua. Jotain työväenlauluja. En osannut niitä lauluja mutta minulla olikin muuta tärkeämpää. Olin kiilautunut lauluja säestävän mieshenkilön viereen. Hänellä oli komea kitara. Seurasin tarkkaan, miten hän soitti. Toisen käden sormilla hän otti jotain hankalalta näyttäviä asentoja otelaudasta ja näppäili toisella. Piti kiirettä seurata katseella molempia käsiä. Olin kerta kaikkiaan lumoutunut. Tuon halusin osata. Päätin isona hankkia kitaran. Olisin myös halunnut pianon mutta siihen ei perheellämme ollut varaa taikka hermoja taikka sitten puuttui molempia. Sain melodiikan. Siinä oli pienempi ääni.
Isä toi sittemmin joltakin Neuvostoliiton matkaltaan meille pojille yhteisen kitaran jonka taisin pikkuhiljaa omia.
Muisteli Hannu Kuukkanen
Isä palveli asevelvollisena laivastossa>
Isän sotilasmuistion kuvitusta >
Isä rintamalla >
Isän kanssa paikallisyhdistyksen kokouksessa
Ukkini T.J. Kuukkanen>
|
