Raitiovaunuhallien sijoittaminen urheilupuiston alueelle on kaupunkimme
vihreän kaavoitusjohdon häpeäpilkku

79.000m2 asuntorakentamista, varikon 12.000m2 ja yli 600 autopaikkaa, kerrosluvuksi on esitetty enintään 10krs. Rakentamisen määrä tarkoittaa yli kilometrin mittaista 8-kerroksista talomassaa + varikko + autopaikat. ALue on kaavoitettu viher- ja virkistysalueeksi ja sille on enenevässä määrin käyttöä Laajsalon asukasmäärän kasvaessa, alueen voimakkaan rakentamisen myötä.

Laajasaloseura ja Laajasalon pienkiinteistöyhdistys + joukko muita alueellisia toimijoita, on lähettänyt kaupungille kaavahuomautukset tilanteen johdosta. Koko kaavahuomautus on luettavissa tästä allaolevasta tekstistä.

Helsingin kaupunki
Kirjaamo
helsinki.kirjaamo@hel.fi

MIELIPIDE
Viite: OAS, Reposalmentien alueen asemakaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaiselle alueen kaavoitukselle ei ole
laillisia edellytyksiä, eikä se vastaa asukkaiden tarpeita. Työ tulee keskeyttää heti.
Uimarannat, pelikentät, urheiluhallit, hiihto- ja lenkkipolut ovat aivan keskeinen osa
Laajasalon asukkaiden identiteettiä. Laajasalolaiset ja heidän perheensä tutustuvat
toisiinsa usein juuri urheiluharrastusten kautta. Tämä on äärimmäisen tärkeää
positiivisen yhteisöllisyyden syntymisessä. Liikuntapuisto on Laajasalon tärkeimpiä
ja keskeisimpiä asioita. Sitä tulee kehittää asukasmäärän nyt merkittävästi
kasvaessa uusien tarpeiden mukaisesti. Kasvavan kaupunginosan asukkaat
tarvitsevat liikuntapuiston monine eri harrastusmahdollisuuksineen.
Liikuntahallien, varsinkin uimahallin rakentaminen sekä pelikenttien lisääminen
Laajasalon liikuntapuistoon on ollut pitkään laajasalolaisten kärkihankkeita
Laajasalon liikuntapuiston alue tulee pitää ehdottomasti ennallaan, sen toimintoja
tulee kehittää kasvavaa asukasmäärää varten. Raitiovaunuvarikolle tulee etsiä
toinen paikka. Se on mm. edullisesti toteutettavissa kallioon
Kruunuvuorenrannassa, Yliskylässä tai muualla reitin varressa. Toinen hyvä
ratkaisu on Roihupellon teollisuusalue uuden Tiiliruukinlahden ylittävän sillan ja
Sahaajankadun kautta kohti Jokeri-linjaa, kuten olemme aiemminkin esittäneet.
Laajasalon liikuntapuiston alue on lainvoimaisessa yleiskaavassa
kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta
merkittävä alue. Alue on myös valtakunnallisesti merkittävä maisema-alue.
Maakuntakaavassa alue on pääosin viheraluetta ja maakunnallisesti merkittävä
kulttuuriympäristö.
Uudesta Yleiskaava 2050:stä on valitettu Laajasalon liikuntapuiston osalta, koska
se ei noudata maakuntakaavaa eikä suojelumääräyksiä ole noudatettu.
Liikuntapuiston hävittäminen ei myöskään vastaa terveellisyyden vaatimuksia.
Samaan aikaan nyt kesällä on kaupunki käynnistänyt arkkitehtikutsukilpailun, jossa
edellytetään kilpailijoiden sijoittavan Laajasalon liikuntapuistoon vähintään
79.000m2 asuntorakentamista, varikon 12.000m2 ja yli 600 autopaikkaa,
kerrosluvuksi on esitetty enintään 10krs. Rakentamisen määrä tarkoittaa yli
kilometrin mittaista 8-kerroksista talomassaa + varikko + autopaikat.
On kohtuutonta laajasalolaisia kohtaan suunnitella koko Laajasalon keskeiselle
virkistysalueelle valtava varikko ja sen varjolla massiivista asuntorakentamista.
Hyvässä kaavoituksessa tulisi varata varikko niille alueille, joiden rakentamisen
takia se alun perin tarvitaan.
Liikuntapuisto tarvitaan nykyisen kokoisena ja toiminnoiltaan kehitettynä Laajasalon
kasvavalle asukasmäärälle. Asukkaiden keskeisiä elinolosuhteita ei saa heikentää.
Laajasalossa 30.06.2017
Tarmo Timonen
Tarmo Timonen Mika Penttinen
puheenjohtaja varapuheenjohtaja
Seuraavat tahot ovat ilmoittaneet yhtyvänsä mielipiteeseemme:
 Laajasalon pienkiinteistöyhdistys ry
 Laajasalon Voima ry
 Laajasalon palloseura ry
 Laajasalon golf kenttä
 Laajasalon Pantterit
 Laajasalon voimistelijat
 Laajasalon Urheiluhalli
 Sata Tennis
 Laajasalon reippailijat
 HJK Laajasalo
 Elise Voimistelu. ja urheiluseura
 MLL Laajasalon osasto
 SPR Laajasalo
 Laajasalon Martat
Liite: karttoja alueen arvoista ja suojelusta

 

Reiherintien rakennukset pientaloalueen reunamaisemassa
http://webcag.fi/laajasalonpienkiinteisto/reiherintiekaavoitus.htm

Reiherintien alueen ylikaavoitettu suunnitelma:
https://www.hel.fi/static/kv/kohtuuhintainen-kerrostalo-SSR-Laajasalo-Troglodyyttien-kristallipalatsi.pdf

Muuta Laajasalon kaavoitusta ja sen epäkohtia löytyy linkistä:
http://webcag.fi/laajasalonpienkiinteisto/KruunuvuorenrantaKaavat2017.html

Laajasalon tulevaisuutta on nähtävissä Helsingin yleiskaavaselvitys 2013, kaavaehdotuksesta >

 

 

Hannu Kuukkanen 
Palaute/Contact

 

E-mail to hannu.kuukkanen(@)webcag.fi