Veljessota 1917-1918

Vaari oli veljessodassa punakaartin mukana, vaikka ei rauhan miehenä ja muutenkin rauhallisena olisi sotaa toivonut. Hänen kertomuksensa tuolta ajalta tuo esille vastahakoisesti mukana olleen miehen, joka kauhisteli veljessodan tapahtumia. Hän toimi kapinan aikana punaisten esikuntatehtävissä ja pyrki vastustamaan tarpeetonta tappamista.

Omissa muistelmissaan vaari kertoo muutamasta tapahtumasta, jotka jäivät erityisesti mieleen. Heti sodan alussa hän joutui lähtemään Pietarista tullutta asejunaa vastaan 5-6 miehen vahvuisella joukolla, joka edusti Sörnäisten punakaartiosastoa; vaari asui tuolloin Kolmannella linjalla Kalliossa.
Esikuntapäällikkönä vaari johti ryhmää. Juna tavoitettiin
Viipurin läheltä, Tienhaaran asemalta, jossa noustiin junaan. Tehtävänä oli estää junan ja lastin joutuminen valkoisten käsiin.

Myös valkoiset olivat saaneet tiedon junasta, ja kun se lähti liikkeelle, sitä tulitettiin.
Punakaartilaiset makasivat vaunun lattialla ja ampuivat takaisin aina kun näkivät jossain aseen suulieskan.
Tämä suututti vaaria ja hän käski lopettamaan ammusten
tarpeettoman haaskuun. Punaisten tappiot olivat varsin vähäiset, yksi sormi vain katkesi. Valkoisten puolella sen sijaan oli paikkakuntalaisten kertoman mukaan joitakin haavoittuneita kannettu sidontaan.

Venäläiset ajoivat asejunan Helsinkiin. Keravan kohdalla valkoiset yrittivät katkaista radan. Vaari kertoo: ”Ennen meitä sinne tuli kuitenkin apuun punaisten juna Helsingistä, ja he tekivät siellä melkoisen rumaa jälkeä.” Taistelussa sai surmansa useita valkoisia.

Seuraavassa vaiheessa Sörnäisten pataljoona hajotettiin johtajiksi eri puolille maata. Vaari joutui kevättalveksi Noormarkun esikuntapäälliköksi. Pataljoonaan kuului vapaaehtoinen virolainen tykkimies, joka oli liittynyt punaisiin Venäjän armeijasta. Hän oli ainut, joka osasi käyttää tykkiä.
Noormarkun kirkon valtausyrityksessä virolainen ampui tykillä kirkon ikkunasta sisään. Siitä ei itse valtausyritykselle ollut mitään hyötyä. Syynä olikin ampujan henkilökohtainen viha kirkkoa kohtaan. Joka kerta kun mies osui kirkkoon, hän tanssi ripaskaa. Kun valkoiset avasivat tulen, mies syöksyi hetkeksi tykin suojuksen alle turvaan. Sitten taas laukaus, osuman päälle ripaskaa ja suojaan! Eihän tällaisella touhulla saatu kirkkoa vallatuksi, joten punaisten oli palattava asemiinsa.

Valkoisilla oli Noormarkun lähellä leiri ja he ehdottivat, että
punaiset luovuttaisivat aseensa ja pääsisivät sen jälkeen vapaasti poistumaan. Hetken mietinnän jälkeen ehdotus hylättiin. Valkoisia oli kuitenkin niin paljon, että punaiset päättivät peräytyä takaisin Noormarkkuun.

Vaari joutui kerran valkoisten yllättävän hyökkäyksen kohteeksi, kun kaikki muut olivat taistelutehtävissä ja vain hän itse esikunnassa. Paikalla sattui olemaan myös se ainoa tykki, ilman tykkimiestä. Kun ei muutakaan voinut, vaari päätti ampua tykillä vaikkei sitä edes osannut käyttää. Ensimmäinen ammus lensi 200 metriä, seuraava räjähti tykin suulla. Valkoiset kuitenkin pelästyivät ja lopettivat esikunnan valtausyrityksen.

Pelkureitakin rintamalla oli, varsinkin nuorten joukossa. Porista esimerkiksi oli tullut mukaan joitakin, ja kerran kun vaari oli valkoisten hyökkäyksen aikana tarkastamassa omaa rintamaa, vastaan tuli nuorukaisia. Kun vaari kysyi, minne oltiin matkalla, pojat väittivät että ammukset loppuivat.
”Mitäs nuo sitten ovat?” vaari uteli ja osoitti miesten panoksia täynnä olleita vöitä. Sen jälkeen hän käännytti nolostuneet
pojat takaisin kohti rintamaa ja heilautti varmuuden vuoksi vielä aseellaan suuntaa.

Kun komennus Noormarkussa päättyi, vaari palasi Helsinkiin. Siellä saatiin tieto, että saksalaiset olivat tulossa. Tilanne oli jo niin paha, ettei vaari voinut enää ilmoittautua mihinkään, joten hän meni Valtioneuvoston taloon. Siellä oli tuttuja esikunnasta. Kun vaari vähän myöhemmin yritti palat kotiinsa
Kallioon, se ei enää onnistunut. Valkoiset ampuivat jo Pitkänsillan salmen yli ja eräs onneton sillalle juossut nainen kaatui saksalaisten luoteihin.
Vaari palasi Senaattiin. Heitä oli siellä yhä parikymmentä
miestä, kun saksalaiset seuraavana päivänä valtasivat keskustan. Koska ylivoima oli suuri, Senaatissa olleet punaiset päättivät antautua ja niin oli vaarin veljessota ohi.